Sisäilmaongelmissa aika ratkaisee

Suurin osa Suomen rakennuskannasta on rakennettu 1960−1980 -luvuilla. Näiden vuosikymmenten rakennuksissa on havaittu paljon rakennusteknisiä virheitä, jotka johtuvat sen aikaisesta rakennustavasta. Vanhoissa rakenteissa ja järjestelmissä on useita riskialttiita ratkaisuja, jotka vaurioituvat ennen pitkään.

Aika on merkittävä tekijä – vauriot kumuloituvat ja muodostuvat ajan kuluessa vakavammiksi

Rakennusten home- ja kosteusvauriot laajenevat mitä kauemmin niiden annetaan olla. Lisäksi mikrobikanta voi muuttua haitallisempaan suuntaan, epäpuhtauksien määrä rakenteissa kasvaa, materiaalien hajoaminen kiihtyy ja mm. kuitujen irtoaminen lisääntyy vuosien saatossa. Myös ilmavuodot lisääntyvät ja talotekniikka vanhenee rakennusten ikääntyessä.

Viranomaisvalvonta kouluissa

Suomessa lähes joka toisessa koulussa kärsitään sisäilma- tai homeongelmasta. Koska sisäilmaongelmia ryhdytään tutkimaan vasta useamman henkilön oireillessa, sairastuvat useat koululaiset ja työntekijät huonosta sisäilmasta pitkäaikaisestikin. Näistä useat tapaukset olisivat ratkaistavissa, jos sisäilmaongelmia ryhdyttäisiin tutkimaan ajoissa.

Kunnilla on vastuu koulukiinteistöjen terveellisyydestä ja turvallisuudesta. Valvonta perustuu terveydensuojelulakiin, mutta käytännöt vaihtelevat kunnittain. Paikan päällä käy terveystarkastaja 1-3 vuoden välein haastattelemassa käyttäjiä, laatimassa katselmuksen tarkastettavasta koulusta ja antamassa toimenpidekehotukset, mikäli jotain havaitaan.

– ’Terveystarkastaja ei pääasiallisesti tee minkäänlaisia mittauksia. Tarkastus perustuu siis suurimmaksi osaksi silmämääräisiin havaintoihin ja suulliseen kerrontaan. Tällöin objektiiviset mittaustulokset ovat tarpeellinen lisä esimerkiksi juuri päiväkotien ja koulujen kunnon seurantaan’, Raksystems Insinööritoimisto Oy:n toimitusjohtaja Marko Malmivaara selventää.

IoT-sensoreilla jatkuvaa dataa sisäilmasta

Perinteisillä sisäilman seurantamenetelmillä ja tutkimuksilla on mitattu jo vuosien ajan sisäilman laatua ja rakennusten kuntoa. Vanha seurantamenetelmä antaa tiedot suppeasti sekä on kallis ja raskas toteuttaa. Tämän automatisointiin on kaivattu uutta teknologiaa, jotta projektit voidaan toteuttaa huomattavasti pidemmillä mittausajanjaksoilla sekä kustannustehokkaasti. Uusi teknologia perustuu rakennuksen sisäilmaa mittaaviin antureihin, jotka välittävät asiantuntijoille uusimmat tiedot sisäilmasta tunnin välein.

Raksystems Insinööritoimisto Oy on löytänyt IoT-teknologiakumppanikseen (Internet of Things) sisäilmaprojekteihin Integral Oy:n. Raksystemsin ja Integral Oy:n Sisäilmatutka-palvelulla käyttäjä saa olennaista tietoa kiinteistön ilmanvaihdon toimivuudesta ja sisäilman laadusta eri vuorokauden ja vuoden aikoina. Kerätyn monimuotoisen tiedon avulla korjaustoimenpiteet sisäilman parantamiseksi voidaan kohdistaa oikein. Lisäksi kiinteistön käyttäjät saavat luotettavaa tietoa sisäilman todellisesta tilasta.

Pidempiaikaiset mittaukset takaavat luotettavuuden

Sisäilmatutkapalvelu kestää muutaman kuukauden ja anturit alkavat kerätä dataa välittömästi asentamisen jälkeen. Tietoa siirtyy järjestelmään keskimäärin kerran tunnissa jokaisesta asennetusta anturista. Saatu tieto raportoituu helposti luettavaan ja hallittavaan muotoon ja saadun datan perusteella asiantuntija antaa arvionsa tarvittavista toimenpiteistä sekä parannusehdotuksista asiakkaalle.

Sisäilmatutkan avulla on mahdollista saada puolueettomia mittaustuloksia mm. rakennuksesta, jonka ilmanvaihto pidetään säästöjen vuoksi pois päältä ilta- ja yöaikaan. Tarkastelussa on tällöin mm. aamulla rakennuksen sisäilman laatu ilmanvaihtokoneen käynnistyessä pitkän ajan kuluttua. Mitä todennäköisimmin, iv-kone alkaa imeä ilman epäpuhtauksia rakenteiden sisältä suoraan sen sisäilmaan ja sen käyttäjien hengitettäväksi.

Sisäilmatutkimuksissa kohdeprojektina koulut ja päiväkodit

Tällä hetkellä Sisäilmatutkan kohdeprojektissa on kaksi koulua ja päiväkotia.

– ’Projektin tarkoituksena on mitata rakennusten sisäilman lämpötilaa sekä kosteutta kahden eri anturin avulla. Jotta mittaustuloksia saadaan kahdesta eri syvyydestä, on antureita asennettu niin rakennuksien huonetilaan kuin rakenteiden sisään. Näiden lisäksi asennetaan vielä antureita haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (VOC) sekä hiilidioksiditasojen (CO2) mittaamiseksi ja alapohjan ja huonetilan paine-eroa mittaava laite ilmanvaihdon oikeanlaiseen varmistamiseen,’ selostaa Raksystemsin sisäilmakeskuksen johtava asiantuntija Aki Puhka.

– ’Uuden IoT-teknologian avulla saadaan olennaista tietoa kiinteistön ilmanvaihdon toimivuudesta sekä sisäilman laadusta eri vuorokauden- ja vuodenaikoina. Kerätyn monimuotoisen faktatiedon avulla korjaustoimenpiteet sisäilman parantamiseksi voidaan kohdistaa oikein. Lisäksi kiinteistön käyttäjät saavat luotettavaa tietoa sisäilman todellisesta tilasta’, kertoo Marko Malmivaara.

Uuden teknologian sisäilmapalveluiden avulla on mahdollista varmistaa kiinteistön pysyminen käyttökuntoisena sekä havaita jo ennalta mahdollisten sisäilmaan vaikuttavien ongelmien syntyminen.

– ’Uusien laitteiden avulla luotettavia tuloksia saadaan jo muutamassa kuukaudessa, vaikkakin sensorit toimittavat lukemia asiantuntijalle keskimäärin kerran tunnissa. Asiantuntijamme analysoi jokaisen mittaustuloksen ja raportoi sisäilman senhetkisestä tilasta sekä tarvittavista jatkotoimenpiteistä asiakkaalle,’ jatkaa Aki Puhka.

Palvelu toimii etenkin kiinteistövastaavien tukena rakennusten ylläpidossa sekä täydentää viranomaisvalvontaa. Mittaustulosten avulla on mahdollisuus lisätä luotettavuutta kiinteistön turvallisuudesta erityisesti oppilaiden ja päiväkotilasten vanhempien suuntaan.

Lisätietoja:

Aki Puhka

Johtava sisäilma-asiantuntija

p. 030 670 5571

aki.puhka@raksystems.fi

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp