Raksystems oli mukana vanhan meijerirakennuksen muuttamisessa tislaamokäyttöön soveltuvaksi Kyrö Distillery Companylle.

Meijeristä viskitislaamoksi – meijerirakennuksen muutoshankkeen rakennesuunnittelu ja projektinjohto

Viskitislaamo Kyrö Distillery Company on toiminut vuodesta 2014 alkaen Kyrönmaan Osuusmeijerissä Isossakyrössä. Tislaamo tunnetaan parhaiten maailmankuulusta Napue-ginistään. Meijerirakennus on alun perin rakennettu vuonna 1908 ja sitä on laajennettu useaan otteeseen. Ajan saatossa meijerissä on myös toiminut Valio ja Kyrönmaan Maatalousmuseo-osuuskunta.

Viskitislaamon muutostöiden toteutus

Raksystems oli mukana vanhan meijerirakennuksen muuttamisessa tislaamokäyttöön soveltuvaksi. Raksystemsin rakennustekninen asiantuntijaryhmä vastasi pääasiassa viskitislaamon muutostöiden projektinjohdosta, mutta myös rakennesuunnittelua toteutettiin Raksystemsin toimesta. Muutostöissä kiinnitettiin erityisesti huomiota paloturvallisuuteen ja uusien rakenteiden tekniseen toteutukseen, sillä ne ovat usein haastavia toteuttaa vanhoissa rakennuksissa.

Projektinjohdon tarkoituksena on varmistaa, että projekti viedään loppuun asti asiakkaan toiveet huomioiden, mutta myös laadukkaasti ja budjetissa pysyen. Rakennesuunnittelun avulla vältetään vääristä ratkaisuista aiheutuvat riskit ja pidennetään rakennuksen elinikää sekä pidetään kustannukset pieninä myös tulevaisuudessa.

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp