20 vuotta raksilaisena – asiantuntijasta osaston johtajaksi

Jari Marttinen vastaa Raksystemsin kuntotutkimusosaston toiminnoista. Talossa hän ollut kunnioitettavat 20 vuotta, aina vuodesta 1999 lähtien. Jari tuli tekemään 90-luvun lopussa Raksystemsille pientalorakentamisen valvontahommia ja toimi työmailla vastaavana työnjohtajana, tuolloin tarjosimme vielä omakotitalorakentajille suunnittelu- ja valvontapalveluita. Työmaiden valvontahommista ja asiantuntijatehtävistä Jari on päätynyt kuntotutkimusosaston johtajaksi vuonna 2015.

Tie kuntotutkimusosaston vetäjäksi

Jarin aloittaessa työnsä Raksilla, hän oli vielä koulunpenkillä. Diplomi-insinöörin matka johtajan saappaisiin on kulkenut muutaman mutkan kautta. Rakennustyömaiden valvontahommista, betoniasiantuntijan ja lopulta Raksystemsin betonitutkimusosaston vetäjän roolista sekä yrityksen kasvun ja organisaatiomuutoksien myötä Jari on päätynyt nykyiseen rooliinsa 30-henkisen kuntotutkimusosaston vetäjäksi.

Kuntotutkimusosasto on kasvanut tasaiseen tahtiin

Kuntotutkimusosaston liikevaihto on kasvanut noin 20 % vauhtia vuosittain, samoin osaston henkilökunnan määrä.

Paljon on vielä tehtävää niin kiinteistöjen kunnossapidossa, osastolla kuin organisaatiossakin, mitä tulee rakennetusta ympäristöstä huolehtimiseen. Jari kertookin odottavansa erityisesti sitä, kuinka paljon ostettujen yrityksien myötä osaston osaaminen syventyy ja laajenee. Osaamisen ja resurssien kasvaminen näkyy asiakkaille laajempina ja kokonaisvaltaisempina palvelukokonaisuuksina.

”Asiakkaat ovat alkaneet tiedostamaan suunnitelmallisen kunnossapidon tärkeyttä. Valveutuneisuus kiinteistön kunnossapidon suhteen kasvaa pikkuhiljaa, mutta työnsarkaa vielä riittää”, Jari mainitsee.

Rakenteiden ja järjestelmien tutkimuksia

Osasto tuottaa palveluita taloyhtiölle, kaupungeille ja kunnille sekä kiinteistöjen omistajille ja vuokrataloyhtiöille. Kuntotutkimusosaston palveluihin kuuluu muun muassa kiinteistöjen kuntoarviot, putkistojen ja betonirakenteiden kuntotutkimukset sekä asbesti- ja haitta-ainekartoitukset. Listaan kuuluu myös märkätilojen kosteuskartoitukset, TDD eli tekniset Due Diligence -tarkastukset, energiakatselmukset ja -todistukset sekä sisäilmatutkimukset.

Raksystems on rohkea, joustava ja töissä on helppo olla

Jari kuvailee Raksia joustavaksi työyhteisöksi, turha byrokratia on karsittu pois.

”Toimimme tilanteen mukaan ja tapauskohtaisesti. Kokonaisuudet hoidetaan sen mukaan, miten tilanne vaatii ja mikä on asiakkaalle arvokasta”, Jari painottaa.

Osaavat ja taitavat työkaverit ympärillä inspiroivat Jaria. Voittavassa joukkueessa on hyvä olla, mies kuvailee. Rohkeus näkyy yrityksen kasvussa ja viime aikaisissa yritysostoissa. Syksyllä 2019 Raksystems on tehnyt vuoden aikana jo neljä yrityskauppaa ja lisää lienee tulossa.

”Töissä oleminen on helppoa – osaavat ihmiset ympärillä ja matala hierarkia vaikuttavat työpaikalla vallitsevaan ilmapiiriin positiivisesti”, Jari summaa.

Lue lisää:

Paluumuuttajana Raksystemsillä – oppipojasta vahvaksi rakennustekniseksi osaajaksi

Lue lisää raksilaisten uratarinoita täältä.

Katso avoinna olevat työpaikkamme!

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp