1980-luvun lopussa asuntojen hinnat nousivat ennätyskorkealle ennustaen samalla tulevaa hintakuplaa: 80-luvulla elettiin vahvaa nousukautta. Omakotitaloja valmistui 200 000 kappaletta. Kasvua vauhditti asuntorakentamisessa massatuotanto, joka syntyi talopakettien yleistymisen ansiosta. Omakotitalojen arkkitehtuuri monipuolistui ja kotien pohjaratkaisuissa oltiin rohkeampia.

1980-luvun koti on tyypillisesti tiiliverhoiltu

Aikakauden kodeille ominaista on syvennykset sisääntulojen kohdalla, erkkerit ja erilaiset katokset. Pientalojen suunnittelussa käyttöön otettiin tietokoneavusteinen CAD-järjestelmä. Nousukausi toi koteihin enemmän varustelua, apukeittiöt ja kodinhoitohuoneet.

Julkisivumateriaaleina käytettiin puu- tai tiiliverhousta ja niiden yhdistelmää. Jopa 80 % omakotitaloista verhoiltiin tiilellä. Julkisivujen väritys oli yleensä valkoinen, mutta joukkoon mahtuu niin keltaisia, sinisiä kuin vaaleanharmaita julkisivuja. 1980-luvun kodin tunnistaa Kahi-tiiliverhouksestaan.

Uutta tekniikkaa

Uutena tekniikkana 1980-luvun kodeissa oli ilmalämmitys. Tässä lämmitystavassa lämmin ilma johdetaan asuntoihin ilmakanavistoilla. 80-luvulla ilmalämmitteisiä taloja valmistui arviolta 50 000 kappaletta, sittemmin suosio lopahti, eikä vastaavanlaista ratkaisua löydy aikakauden jälkeen valmistuneista kodeista.

1980-luvun kodeissa sähkölämmitys tehtiin pääosin suorina lämmityksinä sähköliittimillä tai kattolämmityksenä. Lattialämmitys löytyy pääosin vain pesutiloista. Paksuihin betonilattioihin saatettiin asentaa lattialämmitys, joka varasi ja hyödynsi edullisempaa yösähköä.

Ilmanvaihto oli kodeissa pääosin painovoimainen ja poistoilmanvaihdossa käytettiin koneellista ilmanvaihtoa. Koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto alkoi kuitenkin yleistymään kyseisellä ajanjaksolla.

Energia-asioihin alettiin kiinnittämään huomiota

1980-luvulla tehtiin paljon korjausrakentamista ja rakennusten energiatehokkuuteen kiinnitettiin huomiota. Tuolloin ruvettiin myös tunnistamaan edellisten vuosikymmenten aikana tehtyjä virheitä rakentamisessa. Kosteusongelmista ei vielä puhuttu, vaan huomio kiinnittyi ennemmin rakenteiden lujuuteen, vaikka kosteuden vaikutus rakenteissa nostettiinkin ammattilaisten keskuudessa puheenaiheeksi.

Matalat sokkelit

1980-luvulla matalaperusteinen rakentaminen jatkui edellisten vuosikymmenten tapaan. Maanvaraiset kodit perustetiin heikosti kantaville rakennuspohjille hiekkapetien varaan. Heikosti kantavilla rakennuspohjilla maaperän kosteuden siirtyminen rakenteisiin on yleistä.

Puutteet pinta- ja sadevesien ohjauksessa, puuttuva salaojajärjestelmä tai puutteet sen toteutuksessa lisäävät kosteuden nousemisen riskiä rakenteisiin.

Aikakauden perustuksille tyypillistä oli se, että sokkelin lämmöneriste sijoitettiin niin sanottuun sokkelihalkaisuun. Usein sokkelihalkaisun eristeenä käytettiin mineraalivillaa, jonka kosteustekniset ominaisuudet eivät olleet riittävät tässä rakenteessa.

1980-luvulla käytettiin runsaasti valesokkelirakennetta, missä kantava puurunko lähtee läheltä maanpinnan tasoa tai maanpinnan tason alapuolelta. Tämä rakenne vaurioineen tulee monelle kodin kuntotarkastuksessa yllätyksenä.

Koolatut seinärakenteet kellarissa

1980-luvun rakentamisessa kodin kellaritiloihin sijoitettiin märkätilojen lisäksi usein takka- ja makuuhuonetiloja. Kellarin lattiarakenne toteutettiin usein siten, että kivirakenteisen rungon päälle asennettiin koolattu puurunko, jonka eristeenä käytettiin mineraalivillaa. Kyseinen rakenne tunnistetaan tänä päivänä vaurioherkäksi rakenteeksi eli riskirakenteeksi.

Kellarissa maanvastainen ja sisäpuolelta lämmöneristetty seinä vaurioituu yleensä ulkopuolisen kosteuden vuoksi. Kosteus pääsee rakenteisiin puutteellisesti toimivan tai kokonaan puuttuvan salaojituksen, maanvastaisen seinän vedeneristyksen puutteellisuuden tai liian hienojakoisen, eli kapillaarisen, perustusten alla ja maanvastaisen seinän vierellä olevan täyttömaa-aineksen takia.

Toinen vaurioitumisen aiheuttaja on sisäilman kosteuden pääsy tiivistymään lämmöneristeen ja maanvastaisen kiviainesrakenteisen seinän rajapintaan, jonka seurauksena rakenne pääsee vaurioitumaan. Haju tai värimuutokset rakenteiden pinnoilla ovat usein merkki vauriosta. Kodin kuntotarkastusten yhteydessä rakenteen kunto tulisi selvittää aina rakennetta avaamalla.

Aluskate puuttuu usein 1980-luvun vesikatoilta

Aluskatteita alettiin käyttää vesikatteen alla vasta 1980-luvulla. Tämän takia 80-luvulla tai aikaisemmin rakennettujen vesikattojen alla ei ole aluskatetta. Oikein asennettu aluskate estää katteen vuotovesien ja katteen alapintaan muodostuvan kondenssiveden valumista yläpohja- ja seinärakenteisiin. Jos 1970-lukua leimasivat loivat harja- ja tasakatot, 1980-luvun rakentaminen toi monimuotoisuuden kattorakenteisiin.

Vesikattojen monimuotoisuus alppityylisine ratkaisuineen ja useine jiireineen asettivat omat haasteensa vesikattojen rakentamiseen. Tyypillinen syy 1980-luvun yläpohjan kosteusvaurion synnylle onkin kokonaan puuttuva tai väärin asennettu aluskate tai puutteet vesikatteen asennuksessa, jiireissä ja saumoissa. Myös vesikattojen ja lämmöneristeen välinen puutteellinen tuuletus lisää kosteuden tiivistymisriskiä yläpohjassa.

Kattoikkunoissa on omat riskinsä

Pientalorakentamisessa 1970- ja 80-luvuilla käytettiin ilman- ja höyrynsulkuna paljon rakennusmuovia, joka todennäköisesti haurastuu vuosien saatossa. Kun yläpohjasta puuttuu höyrynsulku, se on vioittunut tai se on puutteellisesti asennettu, pääsee sisätiloista kulkeutumaan vesihöyryä ja lämpövirtausta yläpohjaan. Sisätiloista yläpohjaan ja ullakkotilaan siirtyvä kosteus voi kylmänä vuodenaikana kondensoitua rakenteiden kylmille pinnoille, kuten vesikattoon ja valua sieltä lämmöneristeisiin.

Höyrynsulun puutteet korostuvat kattoikkunoiden kohdilla. Höyrynsulkujen tiiviydessä on kattoikkunoiden pielissä tyypillisesti puutteita tai höyrynsulkua ei ole. Samoin pielien lämmöneristyksessä voi olla puutteita. Seurauksena on yleensä kosteuden tiivistyminen kattoikkunaa ympäröiviin rakenteisiin, ja mahdollisesti jään muodostumista yläpohjan tuuletusväliin kattoikkunan ympärille, minkä seurauksena ikkunan ja yläpohjan rakenteissa voi olla piileviä kosteusvaurioita.

Kattoikkunoita ympäröivien rakenteiden selvittäminen ja tutkiminen sekä niihin mahdollisesti liittyvien riskien toteaminen edellyttää rakenteen avausta ja tarkastamista.

1980-luvun talojen alkuperäiset järjestelmät ja rakenteet uusimisen tarpeessa 

1980-luvun talot sisältävät vaurioherkkiä rakenneratkaisuja. Aikakauden taloja tarkasteltaessa on järkevää huomioida, että lähes 40 vuoden iässä monet alkuperäiset järjestelmät ovat ylittäneet teknisen käyttöikänsä tai ne lähestyvät käyttöikänsä loppua.

Riskien ja rakenteiden kunnon selvittäminen vaatii lähes aina rakenteiden avaamista ja tarkempaa tutkimista ammattilaisen ja asiaan erikoistuneen tahon toimesta. Säännöllisillä tarkastuksilla tai teettämällä Suoritusohjeen mukainen kuntotarkastus asunnon myynnin alkuvaiheessa, pystytään havainnoimaan ja todentamaan kodin mahdolliset riskirakenteet sekä kodin rakennustekninen kunto.

Märkätilojen osalta ennen vuotta 1999 laatoitetuissa kylpyhuoneissa on harvoin toimiva vedeneristys. 1980-luvulla pesuhuoneet rakennettiin pääsääntöisesti kipsilevypintaisina, eikä kunnollisia vedeneristeitä käytetty.

Nykymääräykset täyttäville märkätiloille on KH 90-00403 -kortissa määritelty tekniseksi käyttöiäksi 30 vuotta. Mikäli märkätilassa on käytetty kosteussivelyjä, käyttöikä on vain 15 vuotta. Kaikki 1980-luvulla rakennetut alkuperäiset kylpyhuoneen ovat ylittäneet niille asetetun teknisen käyttöiän ja tilojen remontoimiseen on varauduttava.

KH 90-00403 -kortissa on myös määritelty salaojajärjestelmän käyttöiäksi 40 vuotta, mikäli järjestelmää on huollettu säännöllisesti. Huoltamattomana tekninen käyttöikä on lyhyempi. Alkuperäiset salaojat 1980-luvun taloissa ovat ylittäneet teknisen käyttöikänsä, minkä vuoksi niiden uusimiseen on hyvä valmistautua.