Esimiestyö_Raksystemsillä_Marko_ja_Nina

Esimiestyö on kaikkea muuta kuin mustavalkoista

Raksystemsillä esimiestyö pohjautuu yrityksemme arvoihin ja yksilön kokemaan arvostuksen tunteeseen. Keskustelimme siitä, mitkä asiat ovat keskiössä esimiestyössä ja millaisiin asioihin yrityksessämme tullaan panostamaan johtamisen saralla HR-johtajamme Nina Salmivaaran ja toimitusjohtajamme Marko Malmivaaran kanssa.

Turvallinen ilmapiiri tukee kasvua

”Ihmisillä on tapana peitellä puutteitaan ympäristölle, oli kyseessä sitten työyhteisö, kaveri- tai parisuhde. Kun turvallisuudentunne on työpaikalla läsnä, annamme itsestämme enemmän ja otamme todennäköisemmin askeleita oman mukavuusalueemme ulkopuolella”, Marko Malmivaara aloittaa.

Yrityksemme arvot ovat hyvinvoiva ihminen, paras palvelu ja tekemisen meininki. Tekemisemme perustuu arvojemme päälle ja muun muassa siihen, että jokaisella raksilaisella on hyvä olla.

Henkilöstöjohtajamme Nina jatkaa: ”Jokainen haluaa kasvaa ja kehittyä omassa roolissaan, aina se ei kuitenkaan tarkoita kapuamista esimiehen rooliin, vaan kasvu voi olla myös oman ammattitaidon syventämistä. Merkityksellisyyden tunne omassa roolissa on erityisen tärkeää, ja haluamme luoda jokaiselle mahdollisuudet kehittymiselle ja ammatillisen osaamisen laajentamiselle.”

Työyhteisön kulttuuri rakennetaan yhdessä

Yrityksen tavoitteet, arvot ja strategia näkyvät yhteisön kulttuurissa. Yhteinen kulttuuri on tekijöidensä summa ja sitä voidaan vaalia erilaisilla toiminnoilla.

Malmivaara kertoo Raksystemsillä olevan erilaisia konkreettisia keinoja esimiesten tueksi. Itse esimiestyö on myös konseptoitu, jotta kaikilla olisi samat lähtökohdat työntekemiselle, siinä onnistumiselle ja siinä kehittymiselle.

Esimiestyötä Raksystemsillä viitoittaa viiden v-kirjaimen viitekehys:

  • visioi,
  • viestitä,
  • vaadi,
  • valvo ja
  • valmenna.

Viiden v-kirjaimen lisäksi yhdessä määritellyillä ja yrityksen tavoitteita tukevilla kokouskäytännöillä luodaan yhteisiä toimintatapoja ja mahdollisuuksia käydä positiivista sekä rakentavaa palautetta läpi kollegojen välillä.

Yhdessä määritetyt teemat tietylle ajanjaksolle nostavat haluttuja asioita keskusteluihin niin johtoryhmässä kuin tiimienkin kesken. Muutaman kerran vuodessa toteutettavan koko henkilöstöä koskevan Työyhteisö Vire -kyselyn tulokset tullaan käymään läpi tiimikohtaisesti ja keskusteluiden pohjalta tiimeissä mietitään kehitystavoitteita.

Matala hierarkia Raksystemsillä antaa oman lisäyksensä yrityksemme kulttuuriin. Muun muassa yksinkertainen organisaatiokaavio tukee sitä, että jokaisella raksilaisella on noin 300 sparrailukaveria, joilta kysyä apua ja mielipidettä tarpeen vaatiessa.

Raksystems henkilöstö

Vuorovaikutuksessa ja viestinnässä on kehitettävää

Jokapäiväisellä palautteella on tärkeä merkitys, oikeassa tilanteessa annettu palaute kantaa pitkälle.

”On silkka mahdottomuus, että aina kaikki menisi hyvin ja aina hyvin työnsä tekevä tekisi jokaisen asian täydellisesti. Muun muassa tästä syystä palautteen antaminen on tärkeää. Tavoitteenamme on tehdä palautteen antamisesta luonnollinen osa jokapäiväistä tekemistämme” Nina toteaa.

”Negatiivisen palautteen antaminen on aina haastava tilanne, sillä saatamme uskotella itsellemme samalla, että antaisimme itsestämme epämiellyttävän kuvan kollegana tai vaikkapa ystävänä antaessamme rakentavaa palautetta. On kuitenkin parempi antaa palaute heti kuin antaa palautetta kerran vuodessa, jolloin tilanne on saattanut kärjistyä suhteettoman suureksi”, Marko pohtii.

Toimintojen vetäjiä kannustetaan luomaan edellytyksiä hyvälle vuorovaikutukselle tiiminsä kanssa esimerkiksi erilaisten kokouskäytäntöjen avulla. Vaikeistakin asioista keskusteleminen luo perustaa avoimelle keskustelukulttuurille ja luottamuksen ilmapiirille – turvallisuuden tunteelle.  

Esimiehen tärkein tehtävä on luoda edellytykset tiimin onnistumiselle

Raksystemsin kasvun myötä esimiestyössä keskitytään erityisesti esimiestyön tarkoituksen kirkastamiseen.

Kun organisaatio kasvaa ja ostettujen yrityksien kulttuurit tuodaan saman katon alle, ovat yhteiset toimintatavat ja arvot tärkeitä. Tilannetta voisi verrata uusioperheeseen, jossa jokaisen on tultava hieman vastaan, jotta yhteinen sävel tekemiselle löydetään.

Yhteisistä toimintatavoista keskustellaan ja hyväksi koetut käytännöt otetaan mukaan toimintaan, ja toimimattomista luovutaan. Myös tässä kohtaa viestintä ja vuorovaikutus ovat merkittäviä asioita kokonaisuuden onnistumisen kannalta.

”On tärkeää muistaa, että jokainen tiimin jäsen on oma persoonansa. Asioiden läpikäyminen ei riitä kertaluotoisesti sähköpostilla, vaan asioita on käytävä läpi yhdessä kasvotusten”, Marko painottaa.

”Esimiestyössä vaaditaan myös rohkeutta ja näkemyksellisyyttä antaa tiimiläisilleen mahdollisuuksia kasvaa omassa roolissaan ja asiantuntijuudessaan. Arvostamisen esiintuomisella ja kiittämisellä pystymme luomaan positiivista virettä jokaiseen päivään ja kohtaamiseen”, Nina summaa.

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp