Millaista on työskennellä rakennuttamis- ja liiketoimintapäällikkönä Raksystemsillä?

Osastojohtajana Raksystemsillä – Jarno Nurminen

Jarno Nurminen aloitti Raksystemsin rakennuttaminen ja valvonta -osastolla projektipäällikkönä vuonna 2015. Nykyään hän toimii rakennuttamisen ja valvonnan osastojohtajana. Työpäivät pitävät sisällään pääsääntöisesti erilaisten peruskorjaushankkeiden projektinjohtoa, mutta myös kehitys- ja esimiestyötä.

Jarno on rakennusalan moniosaaja, jolle on kertynyt lähes kolmenkymmenen vuoden työkokemus alalta. Ensimmäiset alan työkokemukset karttuivat isän rakennusliikkeessä työskennellessä. Tämän jälkeen hän on toiminut sekä työnjohtajana että vastaavana työnjohtajana, mutta tehnyt myös töitä yrittäjänä. Konsultin työhön hänet houkutteli noin viisi vuotta sitten vapaasti sovittavat työajat, mutta myös tutun suositus. Samainen tuttava työskentelee yhä Raksystemsillä.

Mitä osastojohtajan työnkuvaan kuuluu?

Työnkuvaani kuuluu hyvin monipuoliset rakennuttamisen ja valvonnan asiantuntijatehtävät. Pääsääntöisesti toimin peruskorjaushankkeiden projektinjohtajana, mutta teen myös rakennustyön valvontaa ja tarkkailua sekä vuositarkastuksen ennakkotarkastuksia ja asiantuntijatehtäviä riitatapauksissa. Suuri osa hankkeista liittyy taloyhtiöiden linjasaneerauksiin, vesikaton peruskorjauksiin tai julkisivusaneerauksiin. Asiakkaitani ovat taloyhtiöt, kunnat ja kiinteistösijoittajat.

Perus työn lisäksi teen paljon kehitystyötä ja toimin tiimilleni esimiehenä. Toimin liiketoimintajohtajamme niin sanottuna toisena kätenä eli kokeilen sekä kommentoin uusia järjestelmiä ja toimintatapoja osastomme puolesta. Minulla on vetovastuu neljätoistahenkisestä taloyhtiön saneeraushankkeisiin keskittyvästä asiantuntijatiimistä, johon kuuluu sekä taloteknisiä että rakennusteknisiä asiantuntijoita.

Millainen on tavallinen työviikkosi?

Keskimääräiseen työviikkooni kuuluu tapaamisia asiakkaiden kanssa, toimistotöitä ja työmaakäyntejä. Myös sisäiset palaverit kuuluvat yhä enenevässä määrin työpäiviini. Missä suhteessa mitäkin on, riippuu paljon kyseisestä viikosta.

Projektinjohtajan roolissa istun usein tietokoneen äärellä tehden kilpailutuksia ja tarjousvertailuja taloyhtiön puolesta. Tarjousvertailut poikivat yleensä tarjousneuvotteluja, joihin tulee myös valmistautua. Tarjoukset käydään läpi tilaajan kanssa palaverissa, joka järjestetään tilaajan luona tai pääkonttorillamme. Mikäli palaveri järjestetään tilaajan luona, ajan tilaajan luokse. Autolla tulee ajettua tässä työssä muutenkin paljon. Viime vuonna auton mittariin kertyi noin 60 000 kilometriä.

Mitä työskentely Raksystemsillä tarjoaa työntekijöilleen?

Raksystemsillä parasta on se, että työajat saa sopia itse ja jokainen työpäivä on erilainen. Myös työilmapiiri ja etenemismahdollisuudet ovat täällä kohdillaan.

Asun Janakkalassa ja työmaat sijaitsevat pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla, joten työmatkaan tulee varata aikaa. Työmaalla toimiessa työaika alkoi aina seitsemältä aamulla, joten herätys oli usein viiden jälkeen. Raksystemsillä nautin siitä, että saan päättää itse työaikani. Enää ei tarvitse herätä niin aikaisin ja kesken työpäivää voi käydä vaikka kuntosalilla tarvittaessa. Kuntosalilla saan nollata päivän tapahtumia, mutta se on myös mukavaa vastapainoa palavereissa ja autossa istumiselle.

Työ rakennuttamisen ja valvonnan osastolla on hyvin monipuolista. Mikään työpäivä ei ole samanlainen, sillä palvelutarjonta on laaja. Samaan päivään voi kuulua toimistotöitä ja palavereja konttorilla, mutta myös työmaakäyntejä pitkin pääkaupunkiseutua. Jokainen työmaa ja asiakas on myös erilainen, joten koskaan ei tiedä mitä eteen tulee. Se on haastavaa, mutta mielenkiintoista ja pitää mielen virkeänä.

Ennen kaikkea Raksystemsillä on viimeisen päälle mukavaa porukkaa ja täällä on helppo olla. Etenemismahdollisuudet ovat hyvät sekä välit työkavereiden ja esimiehen kesken ovat avoimet.

Millaista on työskennellä rakennuttamis- ja liiketoimintapäällikkönä Raksystemsillä?
Millaista on työskennellä rakennuttamis- ja liiketoimintapäällikkönä Raksystemsillä?
Millaista on työskennellä rakennuttamis- ja liiketoimintapäällikkönä Raksystemsillä?

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp