Toimimme Raksystemsillä kiinteistöjen, ihmisten ja ympäristön hyväksi myös tänä keväänä.

Huolehdimme kiinteistöistä, ihmisistä sekä ympäristöstä myös tänä keväänä

Kevät on oivaa aikaa huoltaa niin isompia kuin pienempiä kiinteistöjä, rakentaa uusia rakennuksia, tutkia ongelmia ja varmistaa turvallinen asuntokauppa. Tämä kevät tuntuu nyt olevan monella tavalla poikkeuksellinen, sillä talvea ei eletty Etelä-Suomessa ollenkaan ja nyt terveydentilamme on uhattuna.

Me Raksystemsillä suoritamme kaikki asiantuntijatyömme tavalliseen tapaan. Noudatamme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeita sekä erityistä varovaisuutta.

Teemme töitä hyvinvointisi eteen

Jotta kiinteistösi pysyy jatkossakin hyväkuntoisena eikä rakennustyömaille tule pysähdyksiä, työskentelemme tänä keväänä tuttuun tapaan ahkerasti ja sydämellä. Teemme työmme sovitusti aikataulussa panostaen erityisesti muun muassa siihen, että työntekijämme pysyvät terveinä ja tulevat luoksesi hyväkuntoisina. Samalla varmistamme sinun hyvinvointisi.

Olemmekin muistuttaneet työntekijöitämme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeistuksista ja noudatamme työssämme erityistä varovaisuutta – käsien pesuun ja desinfiointiin panostaen. Ethän siis ihmettele, että miksi emme tällä kertaa kättele vaan hymyilemme iloisesti ja pidämme mukavan suomalaisille tutun välimatkan keskustellessamme.

Asiantuntijamme käyttävät asiakaskäynneillään nyt tavallista laajemmin erityisiä suojavälineitä, kuten kertakäyttökäsineitä ja hengityssuojaimia. Mikäli asiantuntijakäyntiin kuuluu alkuhaastattelu tai loppuyhteenveto, suoritamme ne mahdollisuuksien mukaan kanssasi puhelimitse.

Tiedätkö jo nyt, että kiinteistössä oleskelee riskiryhmään kuuluvia asukkaita ja olemme tulossa käymään? Mikäli näin on, voimme tehdä työmme ilman, että kukaan on läsnä tai työ voidaan siirtää esimerkiksi ensi kuulle. Ole siinä tapauksessa meihin yhteydessä!

Huolehdithan sinäkin meistä

Autathan meitä pysymään terveinä ja kerrot etukäteen mikäli sinä tai kiinteistössä oleskelevat henkilöt ovat karanteenissa tai sairaita? Tai huolehditko esimerkiksi isoista kiinteistöistä, jotka ovat nyt suljettuina ja meidän olisi hyvä hetki tulla suorittamaan sinne tarvittavia tutkimuksia? Ole näissäkin tapauksissa yhteydessä niin kannamme yhdessä kortemme kekoon edistämällä tervettä elinympäristöä ja takaamme työnteon jatkuvuuden eri aloilla.

Terveellisen elinympäristön asialla 💙

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp