Miten ikääntyvän kotisi katto voi?

Katto on yksi kodin tärkeimmistä osista, sillä se suojaa kotia säältä ja kosteudelta yhdessä julkisivujen kanssa. Pientalon elinkaaren aikana 30-40 -vuotiaassa kodissa katon kunto kannattaa ottaa erityisesti tarkasteluun. Mikäli katto vuotaa, kaikki sen alla oleva on vaarassa. Jos katosta ei muista pitää huolta, voi pelkän katteen uusimisen sijaan edessä olla mittava vesikatto- ja yläpohjarakenteita koskeva remontti. Kun kattosi on kunnossa, niin myös asukkaan sen alla voivat paemmin ja ovat turvassa. 

Säännöllisellä kunnossapidolla pidennetään katon ikää

Katto ikääntyy ajan myötä aivan kuten ihminenkin. Säännöllisillä huolto- ja kunnossapitotöillä saadaan jatkettua katon elinkaarta, mutta niiden avulla säästetään myös rahaa. Katto- ja kosteusvaurioremontti voi kustantaa jopa 40 000 euroa, kun taas ajoissa tehty yksittäinen katon huoltotyö 200 euroa.

Katon kunto kannattaa tarkastaa ainakin kaksi kertaa vuodessa. Vuodenajoista kevät ja syksy ovat tarkastuskierrokselle parhaimpia, sillä kesän kasvillisuus ja talven lumi vioittavat usein katetta.

Aloita katon tarkastaminen vesikatteen ja katon pinnoitteen kunnon tutkimisella. Huolehdi, että pinnoite on ehjä ja varmista samalla, että kaikki katon läpiviennit ovat tiiviit eikä kosteusvauriojälkiä näy. Myös ylösnostojen ja pellityksien kunto kannattaa varmistaa kiinnikenauloja ja -ruuveja myöden. Tarkasta myös esimerkiksi mahdollisen sammalkasvuston tilanne, sillä huollon yhteydessä se on hyvä poistaa. Katon tarkastuksen yhteydessä on helppo poistaa samalla irtoroskat.

Liiku katolla aina turvallisuus huomioiden, sillä korkealta pudotessa voi käydä ikävästi.

Katteen uusimisajankohta riippuu katemateriaalista

Kunnossapidon lisäksi katteen elinikään vaikuttaa katemateriaali. Suomalaisten pientalojen suosituimmat katemateriaalit ovat tiili, teräs, kuitusementti ja bitumi. Rivipeltikatteet ovat yleensä materiaaleista kestävimpiä, kun taas bitumikermi- ja kuitusementtikatteet vaativat uusimista ensimmäisenä. Mitä harvemmin katteita huoltaa ja mitä isompi rasitus niihin kohdistuu, sitä nopeammin katteen tekninen käyttöikä täyttyy.

Bitumikatteita käytetään erityisesti monimuotoisten kattojen tekemiseen, sillä niitä on helppo työstää ja ne ovat tiiviitä. Katemateriaali tulee teknisen käyttöikänsä päähän 30-40 vuoden iässä. Pisimpään kestävät yleensä 3-kerrosbitumikatteet harjakatolla.

Bitumikermikate kaipaa huoltoa vähintään kymmenen vuoden välein. Huoltotoimenpiteisiin kuuluvat läpivientien ja kattokaivojen tiiveyden tarkastaminen, sekä katteen pinnan puhdistaminen sammaleesta ja muusta roskasta. Mikäli oma osaaminen ei riitä, kannattaa turvautua ammattilaisen apuun. Ammattitaitoinen bitumieristäjä korjauttaa katteen ja ammattitaitoinen vesikaton kuntotutkija tutkii katon taustarakenteiden kunnon.

Kuitusementtikatteet muistuttavat ulkonäöltään tiilikatetta, mutta on valmistettu kuitusementistä. Katemateriaalin tekninen käyttöikä on 25-35 vuotta. Katteen huoltaminen kannattaa tehdä säännöllisesti. Erityisesti katepaneelit halkeilevat ja irtoilevat ajan kuluessa, joten niiden kuntoa tulee tarkkailla ja rikkinäiset vaihtaa uusiin. Myös katteen pinnan puhdistus ja sammaleen poisto on suositeltavaa, sillä sammaleet rapauttavat katteen pintaan.

Vanhat, ennen vuotta 1994 rakennetut kuitusementtikatteet eivät ole niin kestäviä kuin uudet, joten ne tulee uusia. Tähän aikaan rakennetuissa katoissa esiintyy hyvin todennäköisesti asbestia, joten ne tulee purkaa asbestipurkutyönä. Katteiden taustarakenteet kannattaa myös tutkituttaa uusimisen yhteydessä.

Räystäiden uusiminen kattoremontin yhteydessä on kannattavaa

Vesikaton varusteisiin kuuluu myös räystäskourut ja syöksytorvet. Niillä on tärkeä tehtävä sadeveden ohjauksessa, sillä ehjät räystäät ja kourut ohjaavat sadeveden pois katolta ja talon rakenteista. Kattoremonttiin ryhtyvän tulee usein harkita myös räystäiden ja syöksytorvien uusimista, sillä niiden tekninen käyttöikä voi päättyä jo 25 vuoden ikäisenä.

Räystäiden kunto kannattaa tarkastaa ja huoltaa vähintään kerran vuodessa. Rännit ja kourut tulee pitää puhtaina, jotta ne toimivat oikein. Myös liitoskohtia kannattaa tarkkailla, sillä epätiiviys voi päästää vettä talon rakenteisiin.

Pientalon elinkaari

Lataa itsellesi KotiApp!

Kodin älykäs huoltokirja, KotiApp, auttaa sinua kotisi kunnossapidossa. Kotisi huollosta tulee helppoa, ohjattua ja säännöllistä. Jatkuvalla kodin huollolla ja epäkohtien aikaisella korjaamisella voit säästää jopa kymmeniä tuhansia euroja sekä turvata perheesi terveyden.

  • Palvelu soveltuu kaikille kodeille ja vapaa-ajan asunnoille.
  • KotiAppin avulla näet yleiskatsauksen kotisi kunnosta selkeiden kuvakkeiden avulla.
  • Muistat tärkeät kodin huolto- ja kunnossapitotehtävät, sillä KotiApp muistuttaa tulevista tehtävistä.
  • Tallennat kaikki kotisi tärkeät tiedot ja dokumentit KotiAppiin maalien värikoodeista virallisiin asiakirjoihin saakka. 
  • Saat asiantuntijan aina tarvittaessa apuusi

Lataa tästä!

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp