Miten kierrättää tehokkaasti ja toimivasti?

Puoliksi suunniteltu on puoliksi tehty. Niin myös kierrättämisessä. Kierrättäminen ja sen tekeminen oikein vaatii yllättävänkin paljon tietoa sekä paneutumista, ainakin alkuun. Monet kokevatkin nimenomaan kierrättämiseen menevän ajattelutyön vaikeaksi. Jotta kierrättämistä jaksaa toteuttaa arjen ohessa, kannattaa siitä tehdä mahdollisimman tehokasta ja toimivaa, jolloin motivaatio myös pysyy yllä.

Elinkaariajattelu kierrätyksessä

Onnistunut kierrättäminen vaatii osittain ajatusmaailman muutosta. Yritä nähdä kierrätys ja kierrätettävät tavarat osana suurempaa kokonaisuutta ja ottaa huomioon koko niiden elinkaari. Se voi tuntua hankalalta, koska kuluttajan on usein melkein mahdotonta saada tietoa tai varmuutta esimerkiksi tuotteiden pitkiin toimitusketjuihin ja niiden alkuperään liittyen.

Jos sinulla on ehjät muovieväspurkit, niin älä hankkiudu niistä eroon vain sen takia, että voisit ostaa ekologisemmat lasiset tilalle. Vanha tavara on aina ekologisempaa, kuin uusi. Kierrätyksen myötä saavutat myös kustannussäästöjä, kun voit pidentää polttokelpoisen jätteen keräysastian tyhjennysväliä.

Mieti resurssejasi

Tuntuuko kierrättäminen aina ekstratyöltä ja pitkän työpäivän jälkeen tekisi mieli heittää kaikki roskat samaan pussiin ja viedä äkkiä lähiulkoroskikseen – poissa silmistä, poissa mielestä? Tee kierrätyksestä itsellesi mahdollisimman helppoa!

Tutki hetki kulutustapojasi ja jätettä, ja mieti mitä tuotat. Tuleeko muovia selkeästi eniten, mutta metallia ehkä kerran kuussa? Mitoita kierrätysastiasi sen mukaan. Muovi ansaitsee ison saavin, johon voit huoletta viskata suuret määrät muovijätettä, kun taas metallia varten voi toimia pieni lasipurkki. Muovia voi jo ostovaiheessa yrittää vähentää. Tässäkin kannattaa kuitenkin ottaa kokonaisuus huomioon, sillä pakkausmuovien käyttöön on yleensä hyvä syy. Monien elintarviketuotteiden kohdalle ne pidentävät esimerkiksi säilyvyyttä huomattavasti, vähentäen näin ruokahävikin kertymistä.

Kierrätyssääntöjä

Tietyt tuotteet aiheuttavat helposti päänvaivaa. Jos yhdessä pakkauksessa on useampaa materiaalia, kierrätys tapahtuu sen materiaalin mukaan, mitä on enemmän. Jos tuotteen materiaalit on kuitenkin suhteellisen helppo irrottaa toisistaan, kannattaa se tehdä. Lue lisää kierrätysvinkkejä!

Joidenkin tuotteiden kierrätys ei aina ole helposti pääteltävissä. Tällöin paikallinen kierrätysohje kannattaa tarkistaa, esimerkiksi HSY:n sivuilta. Esimerkiksi kun noutoruoan tilaaminen on viime aikoina merkittävästi lisääntynyt, pakkausmateriaalina käytetty styrofoam lentää helposti väärään astiaan. Kierrätyskäytänteet voivat myös vaihdella eri kuntien välillä, mikä kannattaa ottaa huomioon, esimerkiksi mökille matkustaessa. Muista siis aina tarkistaa, jos olet epävarma.

Mitä jos kierrätän väärin?

Moni saattaa miettiä, että jotain kamalaa tapahtuu, jos jokin materiaali sujahtaakin vahingossa väärään kierrätysastiaan. Mitä tällöin oikeasti tapahtuu?

Tuote todennäköisesti matkaa turhaan pitkänkin matkan, kunnes se päätyy oikeaan osoitteeseen. Toki tämä johtaa lisääntyneisiin kuljetuspäästöihin, mutta vaikutus on hyvin marginaalinen. Tämän takia suosittelemme sinua ennemmin kierrättämään, kuin jättämään kierrätys väliin pelon vuoksi. 94% kotitalousjätteestä kuitenkin päätyy lopulta hyötykäyttöön.

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp