Lähes joka toisen rintamamiestalon kellarissa on kosteudesta johtuvia vaurioita

1940–1960-luvuilla rakennetuissa niin sanotuissa rintamamiestaloissa on käytetty useita nykyisin riskialttiiksi todettuja rakenneratkaisuja. Talojen rakentaminen toteutettiin huutavaan asuntopulaan, mikä johti luoviin ratkaisuihin ja näin jälkikäteen katsottuna useisiin ongelmiin. Esimerkiksi rintamamiestalojen kellaritiloissa on todettu kosteutta lähes kaikissa rakennuksissa. Lähes puolessa kuntotarkastetuista rintamamiestaloista on todettu vaurioita kellaritiloissa.

Rakenteissa todettu kosteus on maaperästä siirtyvää kosteutta

Lähes kaikissa 1940–1960-luvuilla rakennetuissa rintamamiestaloissa todetaan kosteutta kellaritilojen lattiassa ja/tai seinien alaosissa. Rakenteissa todettu kosteus on maaperästä rakenteisiin siirtyvää kosteutta.

Syynä kosteuden siirtymiseen ovat salaojien ja perusmuurin vedeneristyksen toimivuuden puutteet sekä rakennuksen ulkopuolella ja alla käytetyn täyttömaan hienojakoisuus. Tällöin kosteus pääsee nousemaan kapilaarisesti täyttömaassa perusmuurin ja kantavien välisienien alaosiin sekä lattian betonilaattaan.

Rakennuksien alkuperäiset salaojat on yleisesti toteutettu tiiliputkilla eli niin sanotuilla ruukkuputkilla, eikä niihin ole tarkastuskaivoja, joiden kautta järjestelmää voitaisiin huoltaa tai tarkastaa. Tästä syystä alkuperäiset salaojat ovat tukkeutuneet ja toimimattomat.

Lisäksi ikääntymisestä johtuen perusmuurin bitumisivelyllä toteutetuissa vedeneristyksissä havaitaan yleisesti irtoamista sekä aukkoja, jolloin maaperän kosteus pääsee näillä kohdilla siirtymään rakenteisiin. Tekninen käyttöikä salaojille on 30–50 vuotta sekä bitumisille vedeneristyksille 20–30 vuotta.

Rintamamiestalon kellarissa on riskialttiita rakenteita ja pinnoitteita

Yleisimpiä riskialttiita rakenteita kellaritiloissa ovat sisäpuolelta lämmöneristetyt maanvastaiset seinät, joista helpoimmin havaittavia ovat puukoolatut ja sisäpinnalta levytetyt tai paneloidut rakenteet.

Kuitenkin maanvastaisilla seinillä voi esiintyä lämmöneristeitä myös tiilisien verhousmuurauksien taustalla sekä niin sanottuja Toja-levyjä eli lastuvillasementtilevyjä rappauksen taustalla. Myös näissä rakenteissa riskit ovat samoja.

Näiden rakenteiden esiintymisen selvittäminen vaatii yleensä reikien tai aukkojen tekemistä rakenteen sisäpinnan rappaukseen tai tiiliin niiden taustan rakenteiden kunnon sekä lämmöneristeiden esiintymisen selvittämiseksi.

Riskinä maanvastaisissa sisäpuolelta lämmöneristetyissä rakenteissa on maaperäkosteuden siirtyminen lämmöneristeisiin tai pintarakenteisiin sekä tilojen ilmankosteuden tiivistyminen lämmöneristyksen taustalle viileämmän rakenteen pintaan, mikä voi aiheuttaa kosteus- ja mikrobivaurioita rakenteisiin.

Kylmän tai kostean kellarin ja asuintilojen välisissä välipohjissa on omat riskinsä

Kellaritilojen ja asuintilojen väliset kivi- ja puurakenteiset välipohjat – betonirakenne, jonka yläpuolella on purueristys sekä puukoolaukset – ovat riskialttiita erityisesti lämmittämättömien tai poikkeuksellisen kosteiden kellaritilojen yläpuolella, mutta lisäksi rakenteessa on aina riskejä viileillä reunaosilla.

Rakenteessa riskinä on kosteuden tiivistyminen välipohjarakenteeseen erityisesti lämmöneristyksen alapintaan. Mitä kylmempiä kellaritilat ovat, sitä suurempi on rakenteen vaurioitumisen riski. Lisäksi mikäli kellaritilat ovat erityisen kosteita, rakenteeseen voi aiheutua vaurioita myös kosteuden siirtymisestä betonirakenteiden kautta yläpuolisiin rakenteisiin.

Koska kosteutta siirtyy maanvastaisien seinien lisäksi myös väliseinien alaosiin ja lattiaan, riskialttiita ovat kaikki tiiviit heikosti vesihöyryä läpäisevät pinnoitteet sekä orgaaniset materiaalit näitä rakenteita vasten. Kellaritiloissa havaitaan usein kosteutta ja vaurioita muun muassa muovimatoissa sekä puisissa ovien karmeissa ja listoissa.

Kellaritilojen kiviainesrakenteiset osat ja rakenteet kestävät yleensä kosteusrasitusta ilman rakenteellisia vaurioita, mutta näissäkin rakenteissa pinnoille ja pinnoitteisiin voi syntyä mikrobikasvustoa tai pinnoitteet voivat vaurioitua.

Myös ei-asuinkäytössä olevien kellaritilojen kosteusvauriot tulee korjata

Kaikista korjauksista on suositeltavaa laatia korjaustyösuunnitelma, jossa huomioidaan korjauskohteessa käytetyt rakenteet ja niiden kunto, rakennuksen olosuhteet sekä kellaritilojen tuleva käyttö.

Kellaritilojen pinnoitteissa tai rakenteissa olevat kosteus- tai mikrobivauriot tulee korjata, vaikka tilat eivät olisi varsinaisessa asuinkäytössä, koska yleensä tiloista pääsee siirtymään ilmaa välipohjan ilmavuotojen kautta yläkerroksien tiloihin.

Kellaritilojen kosteusrasituksen hallitseminen vaatii tyypillisesti rakennuksen ulkopuolisten kosteudenhallinnan tekijöiden korjaamista koko rakennuksen osalla. Yleensä korjaukset sisältävät salaojituksen sekä perusmuurin vedeneristyksen uusimisen ja rakennuksen ulkopuolisien täyttömaiden vaihtamisen hyvin vettä läpäiseviin sekä veden kapilaarisen siirtymisen estävään maa-ainekseen.

Rakennuksen vierustojen auki kaivamisen yhteydessä on syytä korjata kattovesien poisjohtaminen sekä rakennuksen vierustojen maanpintojen kallistukset nykyohjeiden mukaisiksi.

Lisäksi, riippuen kellaritilojen tulevasta käytöstä sekä rakenteista, salaojituksen uusimisen yhteydessä on aina syytä harkita maanvastaisien seinien lämmöneristyksen asentamista rakenteen ulkopintaan. Se on rakenteen kosteusteknisen toimivuuden sekä rakenteiden vaurioitumisriskin kannalta paras sijainti tämän rakenteen lämmöneristykselle.

Kellaritilojen osalla alapohjana on yleensä maanvastainen betonilaatta, jonka alapuolella ei ole lämmöneristystä sekä täyttömaa on hienojakoista, mikä tulee huomioida kellaritilojen pinnoitteita, käyttö- sekä lämmitysmuotoa suunniteltaessa.

Tulevasta tilojen käytöstä sekä esimerkiksi viemärien uusimistarpeesta riippuen, joissakin tapauksissa on perusteltua, ainakin osassa tiloista, purkaa betonilaatta ja asentaa uuden laatan alapuolelle kapilaarisen kosteuden nousun estävä kerros sekä lämmöneristeet.

Korjauksissa ja niiden jälkeen kellaritiloissa kannattaa suosia kosteutta kestäviä materiaaleja

Kellaritilojen käyttöä sekä pintamateriaaleja suunniteltaessa on syytä huomioida, että vaikka kaikki edellä mainitut tekijät korjataan, jää näissä rakennuksissa aina, ainakin ajoittaisen, kosteusrasituksen riski maanvastaisien sekä kantavien väliseinien alaosiin, koska näiden alapuolelta hienojakoista maa-ainesta ei voida vaihtaa.

Tästä syystä kellaritiloissa tulisi käyttää pinnoitteina hyvin kosteutta kestäviä materiaaleja myös kosteudenhallinnan korjauksien jälkeen. Kosteusrasitusta hyvin kestäviä sekä kellaritiloihin sopivia materiaaleja ovat mm. keraamiset laatat, osa maaleista sekä betonipohjaiset pinnoitteet ja rappaukset.

Erityistä huomiota kellaritilojen korjauksissa tulee kiinnittää märkätilojen rakenteiden toteutukseen. Näissä tiloissa esiintyy usein ainakin saunassa maanvastaisia sisäpuolelta lämmöneristettyjä rakenteita.

Märkätiloja remontoitaessa riskialttiit rakenteet on yleensä perusteltua poistaa ja korvata toimivammilla rakenteille. Mikäli maanvastaiset rakenteet toteutetaan sisäpuolisella lämmöneristyksellä, yleensä luotettavin tapa on toteuttaa ne niin, että perusmuurin ja uuden rakenteen välille järjestetään ulkoilmaan tuulettuva ilmarako.

Tässä rakenteessa tulee riittävän tuulettumisen lisäksi erityisesti huomioida myös rakenteen riittävä lämmöneristävyys, koska tuulettuminen ulkoilmaan myös viilentää rakennetta.

Yleisin virhe on tehdä vain osittaista kosteusrasituksen korjausta

Yleisimpiä virheitä ja puutteita kellaritilojen kosteusrasituksen korjauksissa ovat korjauksien tekeminen vain osalle rakennusta, salaojaputkien asentaminen perustuksien alapinnan tason yläpuolelle sekä se, että korjauksessa on – vaikka rakennuksen vierustat on kaivettu auki – uusittu vain yksi tai osa tekijöistä.

Esimerkiksi salaojitus on uusittu, mutta perusmuurin vedeneristystä ei ole uusittu samassa yhteydessä, jolloin kellaritilojen rakenteisiin kohdistuu kosteusrasitusta maaperästä korjauksien jälkeenkin.

Lisäksi edelleen käytetään jo pitkään riskialttiiksi tiedettyjä rakenteita maanvastaisien seinien sisäpuolella, kuten puukoolausta ja mineraalivillalämmöneristettä. Näin toteutetuissa rakenteissa voi myös uusiin rakenteisiin syntyä kosteus- ja mikrobivaurioita pahimmillaan vain muutamissa kuukausissa remontoinnin jälkeen.

Lisäksi kalliolle perustetuissa rakennuksissa tulee huomioida, ettei kalliopinnalle asennettu salaojitus yksin johda vesiä pois rakenteista. Vedet valuvat kalliopintaa pitkin reikäisen salaojaputken läpi rakennuksen perustuksiin, mikäli kalliopinnat viettävät rakennukseen päin.

Kalliolle perustetuissa rakennuksissa tulisikin aina tarkastaa kalliopintojen kallistuksien suunta vierustojen auki kaivamisen jälkeen. Lisäksi rakennukseen päin viettävät osat tulisi korjata yleensä rakennuksesta poispäin viettävillä kallistusvaluilla sekä vedeneristyksellä tai joissakin tapauksissa kallion louhimisella.