Ilmastonmuutoksen vaikutukset julkisivuihin ovat merkittäviä

Vaikuttaa siltä, että sääolosuhteet ovat muuttumassa ainakin suuressa osassa Suomea kosteampaan suuntaan mikä lisää myös kiinteistöjen rakenteisiin kohdistuvaa rasitusta. Viistosateen lisääntyessä rakenteet ovat jatkuvasti enemmän märkinä, mikä lisää myös rakenteiden vaurioitumisriskiä. Jatkuvasti kosteissa olosuhteissa jää aikaa rakenteiden kuivumiselle vähemmän ja riskinä on, että vaurioita alkaa muodostua myös aiemmin toimineisiin rakenteisiin.

Korkeat rakennukset ovat vaurioalttiimpia säärasituksille

Julkisivurakenteiden ongelmat korostuvat etenkin säärasitetuimmilla alueilla, kuten esimerkiksi rannikon läheisyydessä ja korkeissa rakennuksissa. Erilaiset julkisivuissa käytettävät materiaalit ja rakennetyypit käyttäytyvät kosteuden suhteen hyvin eri tavalla julkisivujen rakenteissa. Lisääntynyt kosteusrasitus voi aiheuttaa ongelmia erityisesti rakenteissa, joiden toiminta on aiemmin perustunut siihen, että rakenteet ovat ehtineet kuivumaan aina riittävästi ennen seuraavaa kostea jaksoa. Tällaisia rakenteita ovat muun muassa massiivitiilimuuratut julkisivut ja vettä hylkimättömillä pinnoitteilla pinnoitetut julkisivut, jotka sitovat itseensä kosteutta.

Materiaaleihin tulee kiinnittää huomiota

Lähellä ulkoseinien ulkopintaa tulisi yleisesti käyttää hyvin kosteutta kestäviä materiaaleja. Materiaalien ja rakennetyyppien valinnassa on syytä huomioida myös vikasietoisuus, mikä vaihtelee eri materiaalien ja rakennetyyppien välillä merkittävästi. Esimerkkinä ohutrappauksen onnistuminen on kovasti riippuvainen tekijän ammattitaidosta ja toteutus on ”millipeliä”, kun taas levyverhouksen asentaminen on selvästi yksinkertaisempaa. Yleisesti etenkin säärasitetuissa olosuhteissa kannattaa suosia tuulettuvia rakenteita, joiden vikasietoisuus on parempi.

Yleisesti julkisivujen taustaan kulkeutuvan veden määrä tulisi pyrkiä minimoimaan ja mahdollisesta tuuletusvälissä tulisi olla hallittu vedenohjaus, joka ohjaa vuotovedet pois rakenteista.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset julkisivuihin ovat merkittäviä
Vasta nostimella tehdyissä kuntotutkimuksissa saadaan tarkkoja tuloksia.

Rakenteiden liittymien toteutuksissa on merkittäviä puutteita

Usein ongelmia aiheutuu myös, mikäli ulkovaipan rakenteissa on paljon eri rakennetyyppejä, jolloin myös monesti riskialttiiden liittymien määrä kasvaa.  Valitettavasti myös uudiskohteista tekemieni havaintojen mukaan rakenteiden liittymien toteutuksessa on yleisestikin merkittäviäkin puutteita, joista voi koitua ongelmia viimeistään pitkällä aikavälillä. Liittymien toteutukseen ei kiinnitetä riittävästi huomiota ja toteutuksessa näkyy valitettavan usein myös tällä osin valvonnan puuttuminen. Osin vikaa on myös asenteissa ja huolellisen toteutuksen merkityksellisyyttä ei riittävästi tiedosteta tai siitä ei välitetä.

Viistosade pääsee kuorimuurauksen lävitse yllättävän nopeasti

Ongelmallisia ovat myös heikosti tuulettuvat kuorimuuraukset, joiden osalla riskinä on usein lämmöneristeiden kosteusvaurioituminen. Viistosade lävistää kuorimuurauksen yllättävän nopeasti, jolloin tuuletusraossa kulkee merkittäviäkin määriä vettä. Riittävän tuuletusraon toteuttamiseen ei ole takavuosina osattu kiinnittää riittävästi huomiota ja usein tuuletusrako puuttuu tai rako on tukittu muurauslaastilla, jolloin vesi pääsee kastelemaan eristeitä ja aiheuttaa kiinteistölle mahdollisesti kosteusvaurioita ja kiinteistön käyttäjille terveyshaittoja. 

Betonijulkisivuissa omat ongelmansa

Betonijulkisivujen säänkestävyyttä parantavasta suojahuokostuksesta on asetettu määräykset jo 1980-luvun alussa ja parhaimmillaan betonirakenteiden säänkestävyys on erinomaisella tasolla. Usein kuitenkin huokostuksessa on epäonnistuttu, jolloin betonirakenteiden säänkestävyys ja rakenteiden käyttöikä voivat jäädä valitettavan heikoiksi. Toisaalta työssä on tullut vastaan 1960-luvun rakennuksia, joissa on suojahuokostuksen puuttumisesta huolimatta erinomaisen hyvin säilyneitä rakenteita, mitä selittää mm. betonin tiiveys. Osin betonin alkalisuuden vuoksi elementtien eristetiloissa ei ole otollisia olosuhteita mikrobikasvustolle ja sen ansiosta betonijulkisivujen eristetiloissa on havaittu verraten vähän kosteuden aiheuttamia vaurioita.

Vaihtelua on kovasti ja vuosiluvun perusteella ei voida tehdä johtopäätöksiä. Eri aikakausien rakenteilla ja rakennetyypeillä on omat ongelmakohtansa, mitkä kokenut tutkija tietää jo rakennetyypin perusteella.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset julkisivuihin ovat merkittäviä

Nostimesta käsin tehdyillä kuntotutkimuksilla saadaan tarkempaa tietoa

Yleisesti ottaen kiinteistöjen omistajien on järkevää huolehtia omaisuutensa kunnosta. Usein rakenteiden kuntoa ei ole mahdollista luotettavasti selvittää ilman tarkempia tutkimuksia. Erinomaisena apuna kunnon selvittämisessä ja suunnitelmallisessa kiinteistöjen ylläpidossa ovat rakenteille suoritettavat kuntotutkimukset ja tarkastukset. Kuntotutkimuksien yhteydessä usein nostimesta käsin tehtävän silmämääräisen tarkastelun lisäksi rakenteita avataan, rakenteista otetaan näytteitä ja tehdään mittauksia erityyppisillä apuvälineillä.

Rakennus on kokonaisuus

Tutkimusraportissa esitetään kustannusarvioineen suositukset ja ajankohta mahdollisille korjaustöille. Ja vaikka rakenteissa ei olisikaan selviä korjaustarpeita lähivuosina, saadaan arvokasta tietoa rakenteiden kunnosta ja pystytään arvioimaan rakenteen säilyvyyttä jatkossa. Kuntotutkimus toimii myös varsinaisen korjaussuunnittelun lähtötietona.   

Rakennuksien ulkovaippaan liittyvien merkittävien korjauksien yhteydessä on syytä pitää mielessä kokonaisuus, koska rakenteet liittyvät usein toisiinsa. Esimerkkinä ikkunoiden uusimisen yhteydessä on usein järkevää selvittää julkisivujen kunto, vaikka viitteitä merkittävistä korjaustarpeista ei olisikaan vielä näkyvissä.

Muista panostaa uudiskohteissa tarkastuksiin ja valvontaan!

Uusissa rakennuksissa takuuaikaisien tarkastuksien tekemiseen ja korjaustöiden valvontaan kannattaa ehdottomasti panostaa vaikka voi tuntua siltä, että mitä puutteita uudessa talossa voisi olla. Siinä säästää pitkällä aikavälillä. Esimerkkinä suorittamieni tarkastuksien pohjalta uusissa taloissa on tehty jopa satojen tuhansien hintaisia korjaustöitä perustajaurakoitsijan kustannuksella. Monet eivät teetä tutkimuksia tarpeeksi ajoissa, jolloin oikeus saada viat ja puutteet korjatuksi perustajaosakkaan kustannuksella umpeutuu ja ongelmat jäävät osakkaiden maksettavaksi.

Takuuajan jälkeen julkisivurakenteiden tarkastusväli on esimerkiksi elastisten saumauksien osalla viisi vuotta ja samassa yhteydessä rakenteita on usein järkevää tarkastella myös muilta osin samaa nostinta hyödyntäen. Pidetään yhdessä huolta kiinteistösi kunnosta!

Vasta nostimella tehdyissä kuntotutkimuksissa saadaan tarkkoja tuloksia.
Vasta nostimella tehdyissä kuntotutkimuksissa saadaan tarkkoja tuloksia.
Vasta nostimella tehdyissä kuntotutkimuksissa saadaan tarkkoja tuloksia.

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp