Yhdessä on hyvä toimia!

Matkalle yhdeksi ehyeksi brändiksi mahtuu kipua ja iloa

Kukaan Raksystemsiä viime vuosina lähempää tarkastellut ei voi kieltää, etteikö yrityksessä olisi riittänyt vauhtia, töitä olisi paiskittu ja muutoksia riittänyt. Integraatiot ja kasvu tuovat oman mausteensa työntekijöiden jokapäiväiseen arkeen mutta kaiken taustalla on yhä yrityksen alusta lähtien ollut ajatus kiinteistöjen ja niiden käyttäjien hyvinvoinnista. Tähän kun lisätään nykyajan ideat ja ulottuvuus, uuden omistajatahon ohjaus ja kannustus sekä yhteinen visio voin vain todeta, että mikä matka meillä onkaan yhdessä! Mutta mistä matkamme lähti ja mitä tällä tiellä etsitään?

Vanhan hyvän ytimen säilyttäminen tärkeää

Palataan 31 vuotta taaksepäin, aina vuoteen 1989. Silloin luotiin Raksystemsin kivijalka, joka on kannatellut yritystä sen hyvinä ja vaikeina aikoina. Perustuksiin valettiin korkea työmoraali, periksiantamattomuus, kiinteistöjen ja ihmisten hyvinvointi sekä virheistä oppiminen. Näiden avulla perustaja ja toimitusjohtaja Marko Malmivaara on valjastanut henkilökuntansa niin 1990-luvun laman kuin 2000-vuosikymmenen lopun finanssikriisinkin läpi.

Matkan varrelle osuu Raksystemsin myyminen Anticimex Oy:lle vuonna 2007 sekä yrityksen takaisin ostaminen vuonna 2014. Itse liityin raksilaisten perheeseen juuri Raksystems Anticimexin aikaan, jolloin keskityttiin enemmän tuhoeläintorjuntaan kuin Raksystemsin ytimeen istutettuun kiinteistön hyvinvointiin. Näin jälkikäteen ajatellen tuona aikana olimmekin hieman hukassa. Yrityksen fokus oli jakaantunut liian kauaksi toisistaan, etteivät liiketoiminnat ja henkilöstö tukeneet tarvittavissa määrin toisiaan.

Tekemisen meininki näkyy Raksystemsin arjessa.

Kun marraskuussa 2014 päästiin aloittamaan Raksystemsinä täysin tyhjältä pöydältä, oli aika katsoa menneeseen ja karsia mukaan vain hyvät eväät ja karistaa vanhat huonot tavat pois. Elettiin yhtä energisintä aikaa mitä Raksystemsin sisällä olen kokenut! Puhallettiin yhteen hiileen, tahdottiin menestyä, pidettiin asiakkaistamme ja toisistamme huolta, paiskittiin töitä, töitä ja töitä yhteisen hyvän eteen. Tietämättämme loimme jokaiselle raksilaiselle ja asiakkaalle sinisen sydämen, joka tosin lanseerattiin vasta vuosia myöhemmin. 💙

Pienet haasteet opettivat tulevaa varten

Yrityksen johtokaksikko – Marko ja varatoimitusjohtaja Hannu Lankinen – ovat yhdessä muun johdon kanssa käsikirjoittaneet meille muille aikamoisen vuoristoradan. Yhtenäisen ja uuden Raksystemsin alkuvuosina kasvoimme orgaanisesti sekä muutamien yrityskauppojen myötä laajentaen osaamistamme rakennesuunnittelun sekä projektinjohdon puolella. Panostimme kuntotarkastuksiin ja kuntotutkimuksiin, asiakaspalveluun, myyntiin sekä markkinointiin ja viestintään – annoimme kaikkemme asiakkaittemme hyvinvoinnille ja panostimme tapaamisiin. Sisäilma-asiat alkoivat puhututtaa ihmisiä yhä enemmän ja laajensimme palveluitamme niin sisäilman kuin energiankin puolelle yhä vahvemmin.

Ensimmäiset integraatiotyöt alkoivat kahden uuden tytäryhtiön kanssa; kaksi hyvin perinteikästä toimijaa yhdistettiin Raksystemsiin, missä vauhti ja kehityksen tahti oli kovaa. Ei siinä yhteentörmäyksiltä säästytty, mutta upeat ihmiset pehmensivät omalla ymmärryksellään karikoita. Tilanne oli molemmille täysin uusi ja monia asioita opeteltiinkin yhdessä, mikä lähensi meitä nopeammin ja hioi tahtotilan yhteiseksi.

Ei kasvua ilman kipua

Sitten tuli vuosi 2018 ja täysin uudenlainen aika meille kaikille. Vuoden lopulla saimme pääomistajaksemme kotimaisen MB Rahastot, jonka tuki ja ohjaus ovat olleet vuoristoradan kurvien aikaan korvaamatonta.

Pelkästään vuoden 2019 aikana liikevaihtomme kasvoi n. 60 % ja henkilöstömme jopa reilut 190 prosenttia – huh! Kasvun takana olivat vahva rekrytoiminen, voimakas tahto kasvaa yritysostoin sekä laajentua Suomesta muihin Pohjolan maihin.

Saimmekin konserniimme vuoden aikana neljä uutta tytäryhtiötä, joista yksi palvelee Ruotsissa ja muut ovat kotimaisia yrityksiä. Heidän jokaisen kanssa aloitettiin keskustelut integraatiotoimenpiteistä ja luotiin omat aikataulut, sillä emme ole halunneet pakottaa henkistä muutosta vaan antaa sen tulla luonnostaan keskustelujen sekä ajan kanssa. Koemme, että olemme vahvempia yhdessä kuin erikseen, mutta haluamme antaa muutokselle aikaa. Koemme Raksystemsillä yritys- ja työidentiteetin vahvana ja ymmärrämme, että näin on myös muualla. Pakottamalla saadaan harvoin hyviä lopputuloksia.

Kasvukipua koetaan jatkuvasti, etenkin ohjelmistojen ja järjestelmien integraatiotyö on pitkä prosessi. Jokaisella yrityksellä on omat toimintatapansa ja johdon tehtävänä on ollut nopeassa tahdissa löytää parhaat puolet ja yhtenäistää ne jokaisen arkeen toimiviksi toiminnoiksi. Mutta tämäkin on vain yksi vaihe yhteisellä matkallamme. Miksi emme oppisi ja nauttisi myös tästä tilanteesta, missä saamme tutustua uusiin työkavereihimme, heidän yritystensä historiaan, hyväksi koettuihin menetelmiin ja yhdessä pähkäillä miten tästä selvitään?

Yhteisellä matkalla Pohjolan parhaaksi, joka päivä

Yrityksen johdolla on kädet täynnä töitä, jotta vuoristoratamme pysyy kasassa ja saamme kokea uusia kappaleita meille käsikirjoitetusta matkasta. Kevään 2020 globaalit haasteet toivat meidät taas uuteen tilanteeseen, jota kukaan ei osannut ennustaa. Aika antaa meille erinomaisen tilanteen ratkaista yrityksemme lähitulevaisuus; toimimmeko yhdessä yhteisen hyvän eduksi henkilökuntaa ja asiakkaita kuunnellen vai ajammeko omaa asiaamme ja unohdamme muut.

Teams-palaverit ovat nyt arkipäivää, yhteiset webbikahvit ja afterworkit on siirretty nettiin, mutta yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen jatkuvat ja onneksemme ovat puskeneet meitä taas kerran lähemmäksi toisiamme. Jokainen tekee parhaansa ja vielä vähän senkin yli, jotta selviämme mahdollisimman pienin kolhuin. Teemme meistä tässä ajassa parhaan mahdollisen, sillä tavoittelemme uusien yhtenäistettyjen arvojemme mukaisesti hyvinvoivaa kiinteistöä, ihmistä sekä ympäristöä – nämä kaikki ovat olleet niin vanhojen kuin uusienkin raksilaisten sydämessä ihan ensimmäisestä päivästä lähtien, joten kaikki taloushallinnon käyttöjärjestelmien tai tarjouspohjien murheet saadaan varmasti ratkottua parhain päin.

Tulevaisuus siintää silmissämme

Mukaan vuoristorataan saadaan tänäkin vuonna uusia vaunuja, joiden väritys vaihtuu yhteisen matkan aikana siniseksi, kuvitus ja nimi Raksystemsiksi ja toiminta-ajatukset yhtenäiseksi. Olemme menestyneet ja menestymme jatkossakin, kun palvelemme yhteistä ydintehtäväämme sovittujen arvojen puitteissa kohti Pohjolan parasta, joka päivä!  Matka siis jatkuu eikä sen ole tarkoitus päättyä vaan yhtenäistyä, eheytyä ja tulla yhteiseksi missioksi meille kaikille Raksystemsin perheessä. Siellä jokaisella on se sininen sydän 💙.

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp