Mitä hiilijalanjälkilaskenta tarkoittaa ja miten se tehdään?
Rakentamisen hiilijalanjälki on kansallisella tasolla nykyisellä rakennusvolyymilla jopa kymmenesosan Suomen vuosittaisista kasvihuonekaasupäästöistä. Nämä päästöt syntyvät välittömästi, eivätkä tulevien vuosikymmenten aikana vähittäin. Siksi rakentamisen ja rakennusten päästövähennyspainekin kohdistuu voimakkaasti juuri nyt tuotettaviin päästöihin.
Elinkaaren hiilijalanjälkilaskenta on oikea työkalu näiden päästöjen arviointiin ja sitä kautta myös vähentämispotentiaalin tunnistamiseen.
Käsitteistä ja niiden tulkitsemisesta
Hiilijalanjälki yleisesti tarkoittaa tuotteen tai palvelun aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. Käsite on nimetty kasvihuonekaasuista merkittävimmän – hiilidioksidin CO2– mukaan, ja muut kasvihuonekaasut (käytännössä lähinnä metaani CH4 ja typpioksiduuli N2O) huomioidaan muuntamalla niiden ilmastovaikutus hiilidioksidiekvivalenteiksi (CO2e).
Rakennusten hiilijalanjäljen kohdalla tarkoitetaan rakennuksen elinkaaren ajalta muodostuvia ilmastovaikutuksia. Rakennusten elinkaarelle onkin määritelty standardoitu vaihejako, joka osaltaan yhdenmukaistaa tarkasteluja.
EN 15978 -standardissa määritellään rakennuksen elinkaari eri vaiheisiin:
- A: Käyttöä edeltävä vaihe (tuotevaihe ja rakentamisvaihe)
- B: Käyttövaihe
- C: Rakennuksen purkuvaihe
- D: Elinkaaren ulkopuoliset vaikutukset
Määritelmissä on monin paikoin pientä tulkinnanvaraa, ja erityisesti suomenkielinen sanastokin on pitkään ollut vähän vakiintumatonta. Esimerkkinä hiilijalanjäljellä voidaan viitata koko elinkaaren arviointiin, tai vaikkapa rakennuksen vuositason päästöihin ilman mitään elinkaarivaikutusten huomioimista.
Green Building Council Finlandin (FIGBC) keväällä 2020 koostama Vähähiilisyyden sanakirja onkin ansiokas yritys vakiinnuttaa termistöä ja määritelmiä – allekirjoittanutkin osallistui sen taustatyöryhmään.
Rakennusten elinkaaren hiilijalanjälkilaskenta
Rakennuksen elinkaaren hiilijalanjäljen laskennan taustana on edellä mainittu EN-standardi. Suomessa standardin pohjalta on elinkaariarviointia tehty vuodesta 2013 lähtien FIGBC:n julkaiseman Rakennusten Elinkaarimittarit (REM) -ohjeiston perusteella. REM-ohjeistus on myös kotimaisen RTS-ympäristöluokituksen hiilijalanjälkipisteityksen menetelmänä.
Ilmastopoliittinen paine kohdistaa kasvavassa määrin tarvetta selvittää ja ohjata rakennusten ilmastovaikutuksia kansallisella tasolla, pelkkää käytönaikaista energiankulutusta laaja-alaisemmalla näkökulmalla. Tähän vastatakseen ympäristöministeriö on kehittänyt kansallisen hiilijalanjälkilaskentamenettelyn (YM julkaisuja 2019:22), jonka ensimmäinen pilotointivaihe päättyi kesäkuussa 2020.
Menetelmän päivitystä odotetaan vuoden 2021 aikana, ja menetelmästä on tulossa 2020-luvun aikana säädösohjauksen työkalu (pakollinen ”C-luku” rakennusluvan yhteydessä), samaan tapaan kuin energiatehokkuutta on jo pitkään ohjattu E-luvun avulla.
Niiden lisäksi kansainvälisten ympäristöluokitusten, LEEDin ja BREEAMin LCA-kriteerit edellyttävät vastaavanlaista laskentaa, mutta ne ovat varsin selkeästi oma erillinen lukunsa erilaisten rajausten ja kattavuuksiensa takia. Käytännössä REM- ja YM-menetelmät ovat ne, joita suomalaisissa rakennushankkeissa hiilijalanjäljen tarkasteluissa käytetään.
Niillä on paljon yhtenevyyksiä, kuten käyttövaiheen määrätty tarkastelujakso 50 vuotta ja samantyyppiset laskentaperiaatteet rakennusmateriaalien sekä käytönaikaisen energian osalta.
Raksystems GBP:n osalta tarjoamme omalla laskenta- ja raportointimallillamme sekä REM- että YM-menetelmien mukaiset laskelmat ja tulokset samassa raportissa.
Hiilijalanjälkilaskennan käytännön toteutus
Käytännössä hiilijalanjälkilaskenta pohjautuu rakennuksen suunnitelma-aineistoon. A-vaiheen päästöihin lasketaan tuotevaiheen päästöt, sisältäen rakennusmateriaalien raaka-aineiden hankinnan, kuljetusten ja valmistuksen päästöt, sekä rakentamisvaiheen päästöt, sisältäen kuljetukset ja työmaatoiminnot.
Käytännössä oleellisena lähtötietona tarvitaan suunnitteluratkaisun määrätiedot esimerkiksi rakennusosa-arviosta tai rakennuttajan määräluettelosta tai tietomallista. Määrätietojen ja suunnitelma-aineiston (ARK- ja RAK-suunnitelmat) perusteella lasketaan kaikkien rakennusosien päästöt.
Tuotekohtaisten päästötietojen lähteinä käytetään EPD:itä (Environmental Product Declaration, ympäristöseloste), jotka sisältävät standardoidussa muodossa laaditun tuote- tai tuoteryhmätason elinkaariarvioinnin, kuten vaikkapa kipsilevyt, betoniraudoitteet tai sahatavara.
Käyttövaiheen päästöistä merkittävimmän osan muodostaa rakennuksen energiankulutus käytön aikana. YM-laskentamenetelmässä tavoitellaan vertailtavuutta rakennusten välillä, jolloin on tärkeää käyttää yhdenmukaistettuja kulutustietoja laskennan taustalla: laskenta tehdään E-lukulaskennan mukaisten ostoenergioiden perusteella.
REM-laskentaohje ohjaa käyttämään tarkinta mahdollista energiankulutusarviota laskennan taustalla – E-lukulaskelmaa vasta toissijaisesti, mikäli tarkempaa todelliseen käyttöprofiiliin perustuvaa simulaatiota ei ole käytettävissä. Käyttövaiheen päästöihin lukeutuu myös tarkastelujakson aikana tarvittavat osien vaihdot – nämä arvioidaan rakenneratkaisujen ja materiaalivalintojen perusteella, keskimääräisiin teknisiin käyttöikiin perustuen.
Muut pienempimerkityksiset elinkaaren osat voidaan huomioida tyyppiarvojen perusteella erityisesti siltä osin, kun toteumatietoja ei suunnitteluvaiheessa vielä ole, tai ratkaisut ovat avoimia.
Hiilijalanjälkilaskennan tulokset ja hyödyntäminen
Lopputulemana saadaan raportti elinkaaren aikaisesta hiilijalanjäljestä. Pelkkä loppusumma, muodossa ”Rakennuksen hiilijalanjälki on 3570 tCO2e” ei vielä itsessään ole erityisen mielenkiintoinen luku. Käytännössä tuloksista saadaankin eniten irti, kun raportointi on tarpeeksi yksityiskohtaista.
Päästöjen ilmoittaminen lämmitettyä nettoalaa kohden tekee luvuista vertailukelpoisia, ja eri elinkaaren vaiheiden tutkiskelu paljastaa aidosti ratkaisujen suuri- tai pienipäästöisyyden.
A-vaiheen osalta tuotevaiheen päästöjen pilkkominen kokonaispäästöä yksityiskohtaisemmaksi konkretisoi sen, minkälaisista suunnitteluratkaisuista kohteen päästöt muodostuvat. Käytämme Talo2000-nimikkeistön mukaista rakennusosien jakoa raportoinnissa. Se tarjoaa sopivan yksityiskohtaisen mutta helposti ymmärrettävän ja vakiintuneen tavan jaotella rakennusosat.
Myös vakiintunut raportointi mahdollistaa sen, että voimme esittää rakennusosakohtaisesti hankkeen päästötason verrattuna uudisrakentamisen keskimääräiseen tasoon.
Menetelmien erot korostuvat käytönaikaisen energian laskennan osalta
Käytönaikaisen energiankulutuksen osalta on tuloksissa oleellista hahmottaa se, miten päästöt jakautuvat eri energialajien välille, missä määrin suuret tai pienet päästöt ovat ansiota esimerkiksi paikallisen energiantuotannon ominaisuuksista ja missä määrin rakennuksen energiatehokkuudesta tai omista energiaratkaisuista.
Lisäksi YM- ja REM-laskentamenettelyiden erot korostuvat juuri käytönaikaisen energian laskennan osalta – näiden vertaaminen keskenään auttaa hahmottamaan sitä, miten eri laskentamenettelyt painottavat elinkaaren eri vaiheiden suhteellista osuutta eri tavalla. REM-menetelmässä korostuvat käytönaikaisen energian päästöt ja vastaavasti YM-menetelmällä rakennusmateriaalien päästöt.
Kun hiilijalanjälkilaskenta tehdään valmiista suunnitelmista toteavana, käytännön mahdollisuuksia vaikuttaa elinkaaren hiilijalanjälkeen ei useinkaan enää juuri ole. Silloin laskennan arvona on tietoisuuden kasvattaminen ja vertailu muihin rakennuksiin, sekä mahdollinen hiilijalanjälkitietojen hyödyntäminen esimerkiksi vastuullisuusraportoinneissa tai viestinnässä.
Varhaisemmassa vaiheessa hanketta taas hiilijalanjälkilaskennalla pystytään järjestämään selkeä ohjaava vaikutus: kun suunnitteluprosessin rinnalle pystytään tuomaan hiilijalanjäljen tulokset, usein on mahdollista myös pienentää hiilijalanjälkeä tekemällä oikeita suunnitteluratkaisuja – niin rakenneratkaisujen kuin energia-asioidenkin osalta.
Käytännössä edellä mainitut tapaukset voidaan myös yhdistää: varhaisen vaiheen suunnitelmien perusteella laaditaan alustava hiilijalanjälkilaskelma, jota voidaan käyttää suunnittelun ohjauksessa. Laskenta voidaan siten päivittää rakennuksen tai suunnittelun valmistuttua, jolloin saadaan tarkasti laskettua lopullisen toteutusratkaisun hiilijalanjälki.
