Muuttuneet sisäilman mikrobimittausmenetelmät
Käsittelin edellisessä blogikirjoituksessani mikrobeja sekä kosteus- ja mikrobivaurioita yleisellä tasolla. Jätin tutkimusmenetelmien esittelyn tähän julkaisuun, sillä menetelmät ovat muuttuneet viimeisten vuosien aikana, mutta ihmisten ajattelutapa pysyy yhä melko muuttumattomana.
Muutoksen aikaansaamiseksi meidän ammattilaisten tulee jatkaa kuluttajien ohjeistamista, sillä tyypillisesti tilan käyttäjän oireillessa tai kun epäilys sisäilman ongelmista on muulla tapaa herännyt, on ensimmäinen ajatus selvittää sisäilman laatua ilmasta tehtävällä mikrobimittauksella, ns. Andersen näytteillä. Vielä 10 vuotta sitten sisäilman mikrobimittauksia pidettiin kelvollisena tapana selvittää rakenteiden kosteus- ja mikrobivaurioiden vaikutusta sisäilmaan, mutta nykyisen tiedon valossa ilman mittaamista ei juurikaan suositella.
Pääasiassa rakenteiden kosteus- ja mikrobivauriotutkimuksia
Kun halutaan selvittää sisäilman mikrobiologista laatua, tehdään tutkimukset ensisijaisesti rakenteiden kosteus- ja mikrobivauriotutkimusten avulla. Tutkimuksissa kartoitetaan rakenteissa olevat vauriot mm. materiaalinäytteistä tehtävien mikrobianalyysien avulla sekä selvitetään vaurioituneista rakenteista oleva ilmayhteys sisäilmaan. Jotta näyte voidaan analysoida laboratoriossa, tulee näytteenottajan tehdä näytteenotto ohjeiden mukaisesti. Materiaalinäytteistä voidaan tehdä mikrobianalyysejä eri menetelmillä. Menetelmän valintaan vaikuttaa mm. se, mitä materiaalia näyte on. Tulosten tulkinta tehdään ns. asumisterveysasetuksen (545/2015) ja sen soveltamisohjeiden mukaan. Mikäli materiaaleissa todetaan niiden vaurioitumiseen viittaavaa mikrobikasvua ja vaurio sijaitsee rakenneosassa, josta ilma kulkeutuu sisätiloihin päin, ylittyy asumisterveysasetuksen mukainen toimenpideraja. Tällöin korjaustoimiin on ryhdyttävä.
Sisäilman mikrobinäytteenotto sopii esimerkiksi tilanteisiin, joissa rakennus- ja ilmanvaihtoteknisten kuntotutkimusten avulla ei saada paikallistettua sisäilmaan liittyviä ongelmia ja mahdollisen mikrobivaurion olemassaolosta halutaan lisäselvityksiä. Mikäli mittauksia tehdään sisäilmasta, sisäilman mikrobimittauksen tulos ei yksistään riitä asumisterveysasetuksessa määritellyn toimenpiderajan ylittymiseksi. Poikkeavien sisäilman mikrobimittausten tulosten lisäksi tulee olla muutakin näyttöä toimenpiderajan ylittymisestä, kuten homeen hajua, näkyviä vauriojälkiä, rakenteiden sisällä todettuja kosteusvaurioita tai rakennusmateriaalien / pintojen näytteissä todettua mikrobikasvua. Lisänäyttöä toimenpiderajan ylittymisestä tarvitaan sen takia, ettei yksistään sisäilman mikrobimittauksissa todettujen poikkeavien tulosten perusteella voida sanoa, ovatko mikrobit peräisin rakenteiden mikrobivaurioista vai jostakin tavanomaisesta lähteestä, kuten vaikkapa ulkoilmasta, polttopuista, elintarvikkeista tai kukkien mullasta.
Mikrobimittauksissa on myös riskit
Sisäilman mikrobimittauksiin liittyy myös riski siitä, että vaikka rakenteissa olisi mikrobivaurio, ei ilman mittauksessa välttämättä havaita poikkeavaa tulosta. Tästä syystä sisäilmanäytteitä ei voida käyttää osoittamaan tutkittavan tilan olevan kunnossa. Ilmasta tehtävä mittaus on hetkellinen mittaus ja mikrobipitoisuuksien tiedetään vaihtelevan sisäilmassa voimakkaasti. Luotettavuuden parantamiseksi mittauksia tulisi toistaa 2-3 kertaa esimerkiksi viikon välein ja vielä tällöinkään mittaus ei yksistään riitä osoittamaan tilan vaurioita tai sen varioimattomuutta.
Materiaaleista ja ilmasta tehtävien näytteenottojen lisäksi mikrobinäytteitä voidaan kerätä mm. pölystä ja pinnoilta. Näytteiden keräämisen jälkeen voidaan mikrobianalyysi tehdä laboratoriossa eri menetelmiä käyttämällä. Sopivan menetelmän tai tarvittaessa useamman menetelmän käyttö tulee arvioida tapauskohtaisesti. Koska sekä näytteenotto- että analyysimenetelmiä on useita, sopivien tutkimusmenetelmien ja analyysien valinnassa kannattaa kääntyä aina asiantuntijan puoleen.
