030 670 5500

Valtakunnallinen asiakaspalvelu*

Arvot näkyvät konkreettisina tekoina raksilaisten arjessa

18.06.2019

Avoin, turvallinen ja vaaraton työympäristö nousi Raksystemsillä marraskuussa 2018 työntekijöille tehdyssä Työyhteisövire-tutkimuksessa positiivisesti esille. Positiiviset vuorovaikutussuhteet ovat työyhteisön voimavara, joka näkyy tekemisessämme. Toimintaamme ohjaavat arvot, jotka ovat ihmisen hyvinvointi, tekemisen meininki ja paras palvelu. 

 

Luottamus ja virheitä salliva kulttuuri

Virheitä salliva organisaatiokulttuuri johtaa nopeaan oppimiseen ja siihen, että ihmiset uskaltavat laittaa itsensä likoon. Luottamus ja tilan antaminen yksilöiden vahvuuksille johtavat korkeatasoiseen tekemiseen.

Hyvä fiilis ja yhteisöllisyys ovat pitkälti kiinni siitä, että töissä kokee olevansa arvostettu, työ koetaan merkitykselliseksi ja luottamuksen ilmapiiri on läsnä. Kun töissä voidaan hyvin, näkyy se ulospäin työkaverin ja asiakkaan suuntaan.

Vaikka kasvuvauhtimme on ollut kova, on tiiviisti yhdessä tekeminen pysynyt työskentelytapojemme ytimessä. Henkilöstömäärämme on tuplaantunut viimeisen neljän vuoden aikana yritysostojen myötä, uudenlainen osaaminen ja asiantuntijoiden kasvava määrä opettaa raksilaisille joka päivä jotain uutta.

 

Tekemisen meininki

Työskentely Raksystemsillä näkyy rehtinä tekemisenä, jossa yhdistyy luja ammattitaito sekä asiakkaan ja kollegan kohtaaminen ihmislähtöisesti. Avoimuus ja iloinen tunnelma toimistolla peilautuvat luottamuksena ja motivaationa takaisin yhtiön toimintaan. Tavoitteenamme on olla Pohjoismaiden johtava kiinteistöjen hyvinvointiin keskittyvä asiantuntijaorganisaatio, ja siihen pääsemme vain yhteen hiileen puhaltamalla.

Marraskuussa 2014 Marko Malmivaara palasi Raksystemsin pääomistajaksi. Raksystemsin erkaantumisen aikaan Anticimexistä, Raksystemsin työyhteisön toimintatapa muuttui. Yhdessä tekeminen ja kova tahto tehdä töitä yhteisten tavoitteiden eteen näkyy jokapäiväisessä tekemisessämme edelleen.

Vaikka yritys on kasvanut paljon, teemme paljon asioita itse. Talosta löytyy muun muassa omilla palkkalistoilla olevia sovelluskehittäjiä, IT-tuki sekä oma graafikko AD-tittelillä höystettynä. Töissä ollaan siksi, jotta työkaverin työt sujuvat parhaalla mahdollisella tavalla, ja jotta asiakkaiden tarpeisiin pystytään vastaamaan ketterästi.

 

Yksilön hyvinvoinnista parhaaseen palveluun

Työntekijäkokemus vaikuttaa työntekemisen laatuun. Kun töihin on oikeasti mukavaa tulla, näkyy positiivinen tunnelma niin asiakkaalle kuin tiimien keskinäisessä toiminnassa.

Insinööritoimistona toimintamme perustuu paljolti tietoon, dataan ja asiantuntijuuteen. Raksystemsin toimitusjohtajan Marko Malmivaaran tavoitteena on kehittää yhtiötä koko ajan kohti ihmislähtöisempää tekemistä. Kokonaisuus on osiensa summa – kaikki lähtee yksilön hyvinvoinnista.

Vielä 2000-luvun alussa asiantuntijamme ottivat itse vastaan kuntotarkastustilauksia. Asiantuntijamme ovat edelleen kaikkien käytettävissä, soittopyyntöihin vastataan ja mieltä askarruttaviin kysymyksiin annetaan vastaukset. Keskitetyn asiakaspalvelun myötä asiantuntijamme ovat saaneet keskittyä ydin osaamiseensa enenevissä määrin.

2019 ensimmäisen kvartaalin aikana asiakaspalvelumme on käsitellyt päivässä keskimäärin 80 asiakasta puhelimitse, jonka päälle voi vielä lisätä useamman kymmenen sähköisesti tapahtuvan asiakaskontaktin sähköposteista puhumattakaan

 

Työn tekemisen vapaus

Asiantuntijatyössä yksilöllä on vapaus hoitaa tehtävänsä parhaaksi katsomallaan tavalla. Kukin on oman kalenterinsa herra tai ruhtinatar. Vapaus ja vastuu kulkevat käsikädessä.

Alla vielä muutama kommentti raksilaisena olosta.

Työuraani kuvaa se, että olen aina halunnut kehittyä sekä päästä entistä vastuullisempiin ja haastavampiin tehtäviin. Olen aina ollut valmis tekemään töitä tavoitteideni eteen. Työurani aikana olen osallistunut useamman eri organisaation kehittämiseen. Vaikka olen määrätietoinen oman työn suhteen, näen itseni myös joukkuepelaajana. Mitään ei synny yksin, vaan tarvitaan hyviä työtovereita ja kumppaneita. Työni kautta olen saanut hyviä ystäviä sekä lukuisasti uusia tuttavia”, kertoo Juha Savolainen, rakennuttaminen ja valvonta -osaston sekä Raksystems AEC Projektinjohto Oy:n johtaja – raksilainen vuodesta 2015 lähtien.

Yrityksemme innovatiivisuus, rautaisen ammattitaidon omaava henkilöstö sekä sisäinen ryhmähenki ja toistemme tsemppaaminen tekevät työnteosta Raksystemsillä erityisen mielekästä. Tuntuu, että kaikki ovat yhtä suurta perhettä ja töihin on aina mukava tulla”, Jenna Koivula HR-koordinaattori ja toimitusjohtajan assistentti – raksilainen vuodesta 2005 lähtien.

Olen luonteeltani utelias ja haluan jatkuvasti sekä kehittää itseäni että uudistaa asioita. Esimiestyö asiantuntijaorganisaatiossa onkin erityisen mielekästä minulle juuri tämän takia. Olen myös puhelias ja tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen, joten työskentely asiakasrajapinnassa on mielestäni työn parhaita puolia”, Milla Sojakka-Hytönen Raksystemsin Keski-Suomen yksikön aluepäällikkö – raksilainen vuodesta 2018 lähtien.

Raksystems on minulle unelmatyöpaikka, koska pääsen matkustamaan ympäri Suomea, tapaamaan erilaisia asiakkaita ja näkemään mitä ihmeellisempiä rakennuksia ja kohteita. Myös työkaverit ovat suuri syy siihen miksi pidän työstäni niin paljon ja käynkin mielelläni tervehtimässä heitä aina välillä toimistolla, vaikka muuten siihen ei olisikaan tarve”, sanoo Tuomas Virtanen, sähköasiantuntija kuntotutkimus-osastolta – raksilainen vuodesta 2008 lähtien.

 

Lue lisää:

Vastuullinen asiantuntijaorganisaatio kiinteistöjä ja ihmisiä varten 

Tutustu raksilaisiin lähemmin uratarinoiden kautta

Sinusta raksilainen? Kurkkaa avoinna olevat työpaikkamme!

 

Jaa