030 670 5500

Valtakunnallinen asiakaspalvelu*

”Asuntokaupalle suuri haaste – noin 3500 myynnissä olevaan taloon tarvitaan energiatodistus toukokuussa”

07.05.2013

”Asuntokaupalle suuri haaste – noin 3500 myynnissä olevaan taloon tarvitaan energiatodistus toukokuussa”

Kesäkuun alussa astuu voimaan laki, jonka mukaan myös vanhan pientalon myynnin tai vuokrauksen yhteydessä vaaditaan energiatodistus. Aikaisemmin todistus on vaadittu uudisrakennuksilta ja yli kuuden asuinhuoneiston rakennuksilta. Energiatodistus kertoo rakennuksen energialuokan ja sisältää suosituksia energiatehokkuuden parantamisesta.

Uusi asia laissa on se, että kaikkiin vuonna 1980 tai sen jälkeen rakennetuissa myytävissä tai vuokrattavissa omakoti-, pari- ja erillistaloissa pitää olla energiatodistus. Arviomme mukaan tällaisia taloja on nyt 3 500 kpl. ”Näille myynnissä oleville kohteen omistajille tulee kiire, jotta he saavat energiatodistuksen ajoissa, jotta kohdetta voidaan myydä lain mukaisesti”, kertoo Raksystems Anticimexin toimitusjohtaja Marko Malmivaara. ’’Uskon, että todistuksia tullaan tekemään vuoden loppuun asti ennen kuin kysyntä tasaantuu ja energiatodistuksia tehdään vain uusille myyntiin tuleville kohteille, eikä myös jo myynnissä oleville kiinteistöille.’’

”Hyvä asia – mutta sisältää riskejä”

Raksystems Anticimex on huolestunut tilanteesta, jossa energiansäästöä parantavia toimenpidesuosituksia annetaan ilman tietoa rakennuksen korjaustarpeesta. ”Rakenteisiin ei yksinkertaisesti voi vain lisätä eristettä, vaan niiden rakennusfysikaalinen toimivuus tulee varmistaa sekä ajatella asiat myös aina taloudellisen kannattavuuden kautta” kertoo Raksystems Anticimexin energiakeskuksen päällikkö ja kuntotarkastaja Antti Hatsala. ”Jos rakenteiden tiiviyttä tai lämmönpitävyyttä parannetaan ilman tietoa rakenteiden kunnosta ja toimivuudesta, on suurena riskinä että syntyy hallitsemattomia kosteus- ja homevaurioita, kuten tapahtui mm. 70-luvulla”, jatkaa Hatsala.

Raksystems Anticimex suosittelee energiatodistuksen tekoa kuntotarkastuksen yhteydessä. Tällöin saadaan paras kokonaiskuva kohteesta sekä turvalliset toimenpidesuositukset.Asuntokaupan kuntotarkastuksen yhteydessä tilaaja saa täyden hyödyn molemmista tuotteista, koska energiatodistushan vaaditaan juuri myynnin ja vuokrauksen yhteydessä.

Raksystems Anticimex on varautunut uuteen lakiin ja tulevaan kysyntään kouluttamalla jo olemassa olevien PETA- ja EET -pätevienenergiatodistuksen antajien lisäksi lähes 50 henkilöä perustamansa Energiakeskuksen palvelukseen. Suomessa on noin 620 pätevää erillisen energiatodistuksen antajaa, mutta suurin osa heistä ei tee työkseen energiatodistuksia vaan ovat viranomaisia ja teknisiä isännöitsijöitä.

Lisätietoja Raksystems Anticimex

Toimitusjohtaja Marko Malmivaara, marko.malmivaara@racx.fi p. 0400 464 934

Energiakeskuksen päällikkö, kuntotarkastaja Antti Hatsala, antti.hatsala@racx.fip. 040 779 2623

TAUSTATIEDOT

Uusi energiatodistuslaki pähkinänkuoressa

  • Uusi energiatodistuslaki astuu voimaan 1.6.2013
  • Uusi laki koskee 1980 ja sen jälkeen rakennusluvan saaneita omakoti-, erillis- ja paritaloja sekä kerrostalo- ja luhtitaloasunto-osakeyhtiöitä
  • Energiatodistus tarvitaan kodin myynnin ja vuokrauksen yhteydessä
  • Vanhan lain mukaiset energiatodistukset ovat voimassa aiemmin ilmoitetun voimassaoloaikansa mukaisesti
  • Isännöitsijätodistukseen sisältyville energiatodistuksille tulee pidennetty voimassaoloaika vuoden 2014 loppuun asti
  • Ennen vuotta 1980 rakennusluvan saaneille pientaloille tarvitaan energiatodistus myynnin ja vuokrauksen yhteydessä 1.7.2017 alkaen
  • Rivi-, ketju-, liike- ja toimistorakennuksia uudet säädökset koskevat 1.7.2014 alkaen
  • Hoitoalan sekä kokoontumis- ja opetusrakennuksia uudet säädökset koskevat 1.7.2015 alkaen
  • Energiatodistusta ei tarvita muun muassa loma- asunnoille eikä suojelluille tai alle 50 m2 rakennuksille

 

Raksystems Anticimex hinnasto (sis. alv)

  erikseen tilattuna kuntotarkastuksen yhteydessä
Omakotitalon energiatodistus alk. 790 € + kilometrikorvaus alk. 490 €
Kerros- tai rivitalon energiatodistus alk. 1100 €  

 

Raksystems Anticimex

Raksystems Anticimex on rakennus- ja kiinteistöalan sekä elintarvikehygienian palveluyritys. Olemme osa EQT:n omistamaa Anticimex-konsernia, joka on Pohjoismaiden suurin kuntotarkastusyhtiö. Suomessa olemme tehneet yli 50 000 kuntotarkastusta, tuhansia kuntoarvioita ja -tutkimuksia, hygieniatarkastuksia ja tuhoeläintorjuntasopimuksia.

Tarjoamme asiakkaillemme palvelukokonaisuuksia, joiden avulla varmistamme terveellisen ja laadukkaan elinympäristön. Toimimme aktiivisesti alan kehitystehtävissä kiinteistöjen ja kansallisomaisuutemme edunvalvojina.

Yritysfaktat

  • Anticimex AB, Ruotsi perustettu 1934
  • Toiminnan juuret Suomessa vuodessa 1950
  • Raksystems perustettu 1989
  • Raksystems Anticimex Insinööritoimisto Oy nimellä Suomessa 2007 loppuvuodesta alkaen
  • Pääkonttori Vantaan Kaivokselassa ja 20 aluetoimistoa ympäri Suomen
  • 190 asiantuntijaa Suomessa ja 3 000 koko konsernissa
  • Vakuutusyhtiö Anticimex Försäkringar AB
  • Anticimex osti ISS:n tuholaistorjunnan liiketoiminnan 12 maasta maaliskuussa 2013

Jaa