Energiatodistuksia koskeva sääntely muuttuu

Eduskunta on keväällä hyväksynyt lakimuutoksen, jonka mukaan yhä useampi rakennus tarvitsee erillisen energiatodistuksen. Uudiskohteiden osalta uutta energiatodistusmenettelyä on sovellettava 1.7.2016 lähtien ja vanhemmat rakennukset velvoitetaan saman menettelyn piiriin 1.1.2017 lähtien.  Lainmuutoksella jäähallit, uimahallit, varastorakennukset, erilliset yli 50 neliömetrin moottoriajoneuvosuojat sekä liikenteen rakennukset saatetaan energiatodistusmenettelyn piiriin. Myös suojellut rakennukset tapauksissa, joissa suojellun rakennuksen luonne tai ulkonäkö ei muuttuisi vaatimuksen vuoksi tavalla, jota ei voida pitää hyväksyttävänä. Energiatodistusvelvollisuuden ulkopuolelle jäisivät edelleen sellaiset puolustushallinnon rakennukset, joissa säilytetään salassa pidettävää tietoa sekä väliaikaisiksi katsottavat rakennukset, joiden käyttöaika on enintään kaksi vuotta.

 

Vaikutukset koskettavat yrityksiä, kuntia ja omakotitalouksia.

Väestötietojärjestelmän Rakennus- ja huoneistorekisterin (RHR) mukaan vuoden 2013 lopussa oli hieman alle 13 967 varastorakennusta. Liikenteen rakennuksista oli rautatie- ja linja-autoasemia sekä lento- ja satamaterminaaleja yhteensä 388, tietoliikenteen rakennuksia 2 983 ja muita liikenteen rakennuksia 3526.  Kulkuneuvojen suoja- ja huoltorakennuksia oli 29 689 ja pysäköintitaloja 164. Lisäksi Opetus- ja kulttuuriministeriön tietojen mukaan vuonna 2014 oli uimahalleja ja kylpylöitä kaikkiaan 218 ja jäähalleja 220.  

Muutoksen myötä vaikutuksia syntyy myös joillekin yksityisille omakotitaloasujille, joilla on pihassaan autotalli tai lämmitetty venesuoja edellyttäen, että rakennus on erillinen ja sen hyötypinta-ala on yli 50 neliömetriä. Menettelyn piiriin on saatettu myös väliaikaiset rakennukset, joiden käyttöaika on pidempi kuin kaksi vuotta. Jatkossa energiatodistusta vaaditaan rakennuksen myynnin, vuokrauksen tai uudisrakentamisen yhteydessä.

Energiatodistuksen avulla tutkittavasta rakennuksesta saadaan luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa rakennuksen energiankulutuksesta. Rakennuksen ominaisuuksiin perustuva energialaskenta on riippumaton käyttäjästä ja siksi sitä voidaankin pitää luotettavana energiankulutuksen mittarina esimerkiksi kiinteistön myynti- ja vuokraustilanteissa.

-Yleisen energiatehokkuuden kannalta sanoisin, että tämä uusi lakimuutos yhtenäistää energiatodistusmenettelyä. Suurimmat vaikutukset näyttäisi olevan tiettyihin suojeltuihin kohteisiin sekä kuntiin, joiden väistötarkoituksiin tarkoitetut koulut ja päiväkotirakennukset saatetaan uuden menettelyn piiriin, arvioi Raksystems Insinööritoimiston johtava energia-asiantuntija Antti Hatsala.

Perustason energiatodistuksia saa tehdä henkilö, jolla on soveltuva rakennus-, talotekniikka- tai energiatekniikka-alan ammattikorkeakoulututkinto tai näitä ylempi vastaava tutkinto taikka aikaisempi rakennusinsinöörin, rakennusarkkitehdin, lvi-, kone- tai sähköinsinöörin, lvi- tai sähköteknikon tai rakennusmestarin tutkinto. Tutkinnon korvaavaksi työkokemukseksi voidaan hyväksyä vähintään kolmen vuoden työkokemus rakennusten energiatehokkuuteen liittyvissä tehtävissä. 

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp