Hoida putkivuodot huolella

Hoida putkivuodot huolella

Vesivuotovahinkoja sattuu yhä enemmän, ja niiden korjaukset on tehty usein puutteellisesti. Tunnistamalla riskit voit ennaltaehkäistä putkivuotoja ja muita vuotovahinkoja.

Putkivuodoissa on kasvava trendi. Finanssialan Keskusliiton tilastojen mukaan vakuutusyhtiöt maksoivat vuonna 2014 yhteensä 152 M€ vahingonkorvauksia putkivuodoista. Vuotovahinkoja kirjattiin kaiken kaikkiaan 39 000. Vastaavasti vuonna 1988 korvaussumma oli 35 M€ 22 000 vahingonkorvauksesta. Luvut koostuvat niin kotitalouksien kuin yritystenkin vahingonkorvauksista.

Miten pientalon omistaja voi valmistautua putkirikkoihin oman kotinsa säännöllisessä huollossa ja mahdollisen uudisrakentamisen yhteydessä? Entä mitkä ovat tavanomaisimmat putkivuotojen riskit?

Huomioi tekniset käyttöiät

Tekninen käyttöikä tarkoittaa käyttöönoton jälkeistä aikaa, jona rakenteen, rakennusosan, järjestelmän tai laitteen tekniset toimivuusvaatimukset täyttyvät. Kun tekninen käyttöikä on kulunut umpeen, rakenne, rakennusosa, järjestelmä tai laite on tarkoituksenmukaisinta korvata uudella. Etenkin omakotitalon putkien teknisen käyttöiän umpeutuminen vihjaa omistajalleen selkeästi kasvavasta vuotovahingon riskistä. Tämä ei koske pelkästään käyttö- ja viemäriputkia vaan myös esimerkiksi pyykinpesu- ja astianpesukoneen poisto- ja tulovesiputkia sekä näiden liitäntöjä. Vanhemmissa taloissa myös putkien ’väärä’ asennustapa kasvattaa vuotoalttiutta.

1950-1970 -luvuilla putket asennettiin esimerkiksi ajankohdalle tyypillisiin kerroksellisiin alapohjarakenteisiin rakenteen sisään. Tässä tapauksessa tihkuvuotoa on mahdoton havaita, sillä se alkaa piilossa. Tästä johtuen rakenteiden vauriot voivat olla huomattavan laajoja siinä vaiheessa, kun vuoto paikallistetaan.

Vuotovahinkojen ennustaminen etukäteen on vaikeaa, sillä myös rakentamisessa käytetyissä materiaaleissa on eri aikoina ollut suuriakin laatuvaihteluita. Olen törmännyt esimerkiksi kupariseen käyttövesiputkeen, mikä on päässyt syöpymään puhki asti jo parin vuoden aikana.

Putkivahingot tulee korjata huolella

Putkirikkojen aiheuttamat vesivahingot korvataan yleensä koti- tai kiinteistön vakuutuksesta. Korvaussumma määräytyy sen mukaan, mitä vaaditaan vaurioituneiden rakenneosien saattamiseksi alkuperäistä tilannetta vastaaviksi. Valitettavasti olen törmännyt moniin tapauksiin, missä on huomioitu pelkästään kyseinen vahinko ja muut kohteen riskit ja ongelmat on jätetty huomiotta.

Muistan yhden asuntokauppariitatapauksen, jossa vanhat käyttövesiputket olivat päässeet vuotamaan talon alapohjassa. Kyseessä oli 1940-luvulla rakennettu talo, jonka alapohjarakenne oli ajalle tyypilliseen tapaan betonilaatan päälle koolattu puulattia. Lämmöneristeenä oli siihen aikaan yleisesti käytetty kutterinlastu-sahanpuru -yhdistelmä. Talon käyttövesiputket sijaitsivat alapohjan lämmöneristekerroksessa.

Vakuutusyhtiön teettämästä korjauksesta ei oltu laadittu suunnitelmaa tai työselitystä, vaikka se oli teetetty urakoitsijalla. Muutenkin korjauksen dokumentaatio ontui. Edes valokuvia ei löytynyt myyjän vakuutuksesta tehdystä urakasta. Asuntokaupan jälkeen ostajien muutettua sisään uuteen kotiinsa, alkoi ostajan oireilu melkein saman tien. Tämä siitäkin huolimatta, että lattiat oli uusittu vasta alle kaksi vuotta sitten.

Ostajan oireilusta johtuen ongelmaa alettiin tutkimaan tarkemmin avaamalla alapohjarakenteita. Rakenteen avausten yhteydessä voitiin havaita, että remontin yhteydessä lämmöneristeeksi oli lisätty mineraalivilla aikaisemman kutterilastun ja sahanpurun tilalle. Kuitenkin vaurioitunutta vanhaa purua oli jäänyt osittain mineraalivillan joukkoon.

Talon myyjä osasi kertoa, että alapohjan betonilaatan kuivaamiseen oli mennyt useampi viikko, jonka jälkeen kuivausliike oli todennut sen mittauksillaan kuivaksi. Kuitenkin jo kahden vuoden kuluttua tästä betonilaatta todettiin taas märäksi. Syy tähän löytyi savisesta tonttimaasta sekä siitä, että alapohjan betonilaatta oli alun perin 1940-luvulla valettu melkein suoraan saven päälle. Tällöin maaperän kosteus oli päässyt nousemaan savimaasta juuri kuivattuun betonilaattaan. Voitiin siis todeta, ettei rakenteiden kosteus johtunut ainoastaan putkivuodosta ja, että korjausten yhteydessä maaperän kosteus olisi ilman muuta tullut ottaa huomioon.

Ethän tee putkiasennuksia omatoimisesti!

On suositeltavaa jättää putkityöt alan kokeneelle asiantuntijalle, vaikka laissa ei olekaan määritelty putkitöitä tekevien henkilöiden koulutusta. Vakuutusyhtiö saattaa antaa kieltävän päätöksen putkivuodon korvaamisesta, mikäli asennustyö on tehty itsenäisesti. Muistan yhdenkin kerran, kun itse tehty putkiliitos pääsi vuotamaan kastellen melkein koko talon. Mikäli urakoitsijana olisi käytetty ulkopuolista toimijaa, olisi vakuutusyhtiö hyvin todennäköisesti antanut puoltavan päätöksen maksusta.

Putkitöiden tekemiseen vaaditaan pääasiallisesti ammattitaidon lisäksi sellaisia työkaluja, joita ei jokaisesta kodista löydy. Jo pelkästään tarvittavien ammattilaisten apuvälineiden vuoksi kyseiset työt tulee ulkoistaa. Mikäli kyseessä on työ, joka vaatii rakennus- tai toimenpideluvan, on rakennusvalvontaviranomaisille nimettävä kiinteistön viemäri- ja vesilaitteistosta (KVV) vastaava henkilö. Hän vastaa töiden sujumisesta sen ajan ohjeiden ja projektin suunnitelmien mukaisesti. Tämänkaltaisia töitä ovat esimerkiksi muutostyöt, joita laaditaan remontin yhteydessä.

Alkuperäinen teksti on julkaistu Talotohtorimme Matti Kaijomaan nimissä täällä.

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp