Lahden toimiston muutosten vuosi on kasvattanut liikevaihtoa entisestään

Päijät-Hämeen toimistolla on ollut muutosten vuosi, kun maaliskuussa uudeksi aluepäälliköksi valittiin Rebecca Haaranen ja heinäkuussa toimisto muutti uusiin tiloihin Lahden Vesijärvenkadulle. Muutoksiin ovat vaikuttaneet osaltaan myös toimiston kasvu, kun aiemmalla muutaman hengen toimistolla työskentelee nyt reilu kymmenen henkeä.

Toimiston kasvun myötä Päijät-Hämeen yksikkö tarjoaa nyt entistä laajemmin palveluita, kun asiantuntijoita löytyy jokaisesta kiinteistön elinkaaren vaiheesta: suunnittelusta, ylläpidosta, tutkimuksesta sekä korjauksesta. Toimisto palvelee laajasti niin Päijät-Hämeessä, kuin lähiympäristössäkin muiden aluetoimistojen apuna.

”Lahdessa työskentelee rakennusteknisiä asiantuntijoita, rakennusterveysasiantuntija sekä kuntotarkastajia. Kovassa kasvussa olevalle toimistolle haetaan kuitenkin koko ajan uusia tekijöitä. Tälläkin hetkellä on haku auki kuntotarkastajalle / rakennustekniselle asiantuntijalle sekä sisäilma-asiantuntijalle”, kertoo Päijät-Hämeen aluepäällikkö Rebecca Haaranen.

Aluetoimiston omien työntekijöiden lisäksi myös useat Vantaan asiantuntijat toimivat usein Lahdessa.

Lahden toimisto työskentelee kohti samaa tavoitetta

Lahden toimistolla vallitsee hyvä ryhmähenki, kun kaikki pyrkivät samaan tavoitteeseen työssään.

”Työssämme pääsemme näkemään ja kokemaan hyvin erilaisia kiinteistöjä ja tapoja toimia sekä vaurioita ja niiden syitä. Meille on hyvin tärkeää huolehtia, että rakennukset rakennettaisiin hyvin, jotta niiden elinkaari olisi mahdollisimman pitkä ja toimiva. Kiinteistöjen elinkaari vaatii laajaa näkökantaa niin rakennusfysiikan tuntemisesta kuin myös toimintatapoihin, joilla kiinteistöjä käytetään ja ylläpidetään”, selittää Haaranen innoissaan.

”Valitettavasti hyvin usein rakennus rakennetaan ja sen jälkeen unohdetaan. Oikeat säädöt, oikea-aikaiset huollot ja korjaustoimet sekä toimiva ylläpito ovat erittäin tärkeitä kiinteistön elinkaaren kannalta. Korjausratkaisuissa ei aina muisteta kaikkia rakennusfysiikkaan ja Suomen ilmastoon liittyviä asioita”, Haaranen ajattelee.

Lahden toimisto:

Vesijärvenkatu 20 C, 3 krs
15140 Lahti

Lisätietoja:

Rebecca Haaranen
Aluevastaava, rakennustekninen asiantuntija
030 670 5518

Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi@raksystems.fi

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp