Raksystems 30 vuotta!

Raksystemsin Dev-IT -osasto valittiin Vuoden 2018 osastoksi!

Raksystemsin toimivan asiantuntijatyön takana on ahkera Dev-IT -osastomme, joka mahdollistaa muun henkilöstömme hyvän ja ripeän asiakaspalvelun. Muun muassa näistä syistä Dev-IT -osastomme valittiinkin Vuoden 2018 Osastoksi viime vuoden lopulla. Näin osaston voittoa perusteltiin:

”Osasto on saanut ihan hurjasti aikaan viimeisten vuosien aikana! KotiAppin lanseeraus, CRM:n ja Prohan jatkuva kehitys, uusien raporttipohjien teko raportointiohjelmaan. Myös järjestelmäasiantuntijoidemme uuttera apu laiteongelmien ja järjestelmien kanssa on huomattavaa ja arvostettavaa.”

Hurjaa kasvua viimeiset vuodet

Raksystemsin tietohallintojohtajana ja Dev-IT:n osastonjohtajana toimii Mika Pyrhönen, joka on ollut raksilainen jo kymmenen vuotta. Pyrhösen tiimiin kuuluu neljä sovelluskehittäjää sekä yksi järjestelmäasiantuntijaa, joita hän kuvaa ”Suomen parhaiksi jätkiksi”. Sovelluskehittäjien työnä on keskittyä koodiin eli erilaisten sovellusten luontiin ja ylläpitoon, kun taas järjestelmäasiantuntijat hoitavat järjestelmien toimivuutta, ylläpitoa ja tukea.

Raksystemsin Dev-IT -osasto on kasvanut viime vuosina runsaasti, kun sinne on palkattu lisää tekijöitä tarpeen kasvaessa. Sovelluskehittäjillä on jatkuvasti useita erilaisia järjestelmiä työn alla, kuten asiakashallintajärjestelmämme sekä projektinhallintajärjestelmämme. Lisäksi raporttiohjelmamme on sovelluskehittäjiemme käsialaa.

”Alussa toimin yksin tietohallintopäällikkönä. Meillä oli tuolloin IT-tuki, joka osasi jonkun verran koodata. Siitä lähti idea myös omaan koodausosaamiseen. Konkreettisesti lähdimme kehittymään koodauksen puolelle, kun asiakashallintajärjestelmäämme piti lähteä kehittämään pois vanhasta. Tuolloin palkattiin yritykseen ensimmäinen sovelluskehittäjä”, muistelee Mika Pyrhönen alkuaikoja.

Voitto tuli yllätyksenä

Muihin verrattuna suhteellisen tuoreena osastona insinööriyrityksessä, ei Pyrhönen osannut odottaa tiiminsä valintaa Vuoden Osastoksi. Hän on aiheesta todella ylpeä tiimistään ja heidän tekemisestään ja painottaa erityisesti asiakastyön jouhevuuden merkitystä.

”Yhtenä sunnuntaina työntekijämme laittoi minulle sähköpostiviestiä, että hänen puhelimensa oli lukittunut, hänen laitettuaan PIN-koodi liian monesti väärin. Minä sitten kesken sunnuntai-puuhieni etsin tarvittavan PUK-koodin ja hoidin homman. Vastaukseksi tuli, että ’Raksilla on paras IT ikinä!’, enkä voi väittää vastaan”, Pyrhönen hymyilee tyytyväisenä.

”Kuulin osastomme voitosta WhatsAppin kautta, kun joku laittoi Raksystemsin koko henkilöstön viestiketjuun, että Dev-IT on valittu Vuoden 2018 osastoksi. Aluksi olin ihan epäuskoinen, että voiko olla, mutta kuvien tullessa varmennuin asiasta: minun tiimini oli tosiaan voittanut palkinnon! Vastasin sinne, että ’hyvä jätkäääääääät’ kaikki isolla ja paljon huutomerkkejä,” Pyrhönen muistelee valintaa.

Tarkoituksena on antaa aina hiukan enemmän

”Luulen, että osastomme valittiin, koska homma vain toimii. Palvelu pelaa ja annamme aina hiukan enemmän, kuin mitä odotetaan. Tekemisen meininkimme on hyvä ja tiimimme toimii kokonaisuudessaan hyvin keskenään”, Pyrhönen kuvailee tiimiään.

Myös toimitusjohtajamme Marko Malmivaara on ylpeä Dev-IT -tiimistämme.

”Raksystemsin Dev-IT -puolella on huippu jätkiä! Mitään ei ole tarvinnut varsinaisesti ulkoistaa, kun tämä osasto hoitaa hommansa kunnialla. Osastolla jaksetaan painaa huippuduunia turhista valittamatta ja Mika tekee hyvää työtä ohjatessaan tiimiään eteenpäin”, kuvailee Malmivaara osastoa.

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp