HEKA:n puitesopimuksen kautta laaja-alaisia korjaushankkeita

Helsingin kaupungin asunnot Oy (HEKA) on Helsingin kaupungin kokonaan omistama yhtiö, jonka toimialana on omistaa tai hallita tontteja ja niillä olevia tai niille rakennettavia asuinrakennuksia, joiden huoneistot vuokrataan. Raksystemsillä on ollut merkittävä puitesopimus HEKA:n kanssa jo vuodesta 2015 lähtien ja sopimus on yhä voimassa.

Tilamuutokset vanhoihin kiinteistöihin

Mielenkiintoisen ja haastavan lisän hankkeisiin ovat tuoneet tilamuutokset. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon vanhan kerrostalon kahden kerroksen tiloista muokattu asuntoryhmätila asukkaille, joilla on erityistarpeita.

’’Hankkeiden monipuoliset kohteet ovat olleet erittäin mielenkiintoisia. Tilat suunniteltiin käyttötarkoituksen muutoksen mukaisesti talotekniikan osalta lähestulkoon kokonaan. Arkkitehti suunnitteli rakennusten pohjan periaatteessa kokonaan alusta lähtien ja muutokset laadittiin tilaajan toiveiden ja tarpeiden mukaisiksi sekä käyttäjiä paremmin palveleviksi. Lopputuloksena oli nykyaikaiset vaatimukset täyttävä ryhmäkoti’’, kertoo Project Services -liiketoiminnan johtaja Juha Savolainen.

Hankkeessa tuli ottaa huomioon mm. tilojen käyttäjien esteettömyysvaatimukset. Isona haasteena oli vanhan rakennuksen määräämät raamit, joita ei voitu muuttaa, mutta kaikki tilaajan toiveet haluttiin toteuttaa. Tämä on vaatinut innovatiivisuutta sekä kekseliäisyyttä.

’’Olemme saaneet tärkeää kokemusta hoiva- ja palveluasuntojen ja mahdollisten muiden vastaavan tyyppisten hankkeiden osalta sekä hyvää palautetta työstämme’’, Savolainen jatkaa.

Sopimuksen puitteissa laaditut tehtävät

Puitesopimukseen kuuluu mm. korjauskohteiden suunnittelu ja taloyhtiökorjaukset, kuten vesikattojen, julkisivujen, märkätilojen ja huoneistoremonttien suunnittelu. Lisäksi kohteisiin on laadittu piha-alueiden, tilamuutosten ja ikkunaremonttien suunnitelmat. LVI-puolelle toteutettiin esim. lämmönsäädön suunnittelu.

Raksystems on tehnyt puitesopimuksen piirissä rakennuttamisen ja valvonnan asiantuntijatehtäviä Raksystemsin suunnittelemiin hankkeisiin sekä lisäksi purkukohteiden rakennuttamista ja kustannusarvioiden laadintaa.

Tullivuorentie  4, Helsinki
Kunnalliskodintie 6, Helsinki

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp