030 670 5500

Valtakunnallinen asiakaspalvelu*

Sähköalan asiantuntijuutta Raksystemsillä

17.07.2017

Sähkötiimimme koostuu kahdeksasta sähköalan asiantuntijasta, joista seitsemän toimii pääkonttorilta Vantaalta käsin ja yksi Tampereelta, mutta etenkin erilaisissa tarkastuspalveluissa palvelumme kattavat koko Suomen. 
 

Tuhansia kohteita 

Olemme tehneet viimeisen kymmenen vuoden aikana tuhansia sähköteknisiä kuntoarvioita, tuhansia sähköenergiaan liittyviä selvityksiä, satoja sähkövalvontakohteita ja myös useita satoja sähkösuunnittelukohteita. 
 
Lisäksi olemme olleet tekemässä myös useita satoja kuntotutkimuksia sekä sähkökeskusten lämpökamerakuvauksia. Valikoimaamme ovat kuuluneet jo myös vuosia mm. erilaiset sähköteknisten ongelmien ratkaisut ja asiantuntijoiden lausunnot sähkötekniikan osalta. Lisäksi suoritamme muun muassa asuinkiinteistöjen 1-vuotistakuutarkastuksen ennakkotarkastuksia ja myös 10-vuotistakuutarkastuksia.
 
Olemme suorittaneet erilaisia arvioita ja tutkimuksia pienistä rivitaloista aina suuriin liikekiinteistöihin unohtamatta esimerkiksi koulu- ja päiväkotikiinteistöjä.
 

Laaja asiantuntevuus

Palvelutarjontamme on laajentunut viime vuosina kattamaan myös TUKES:n valtuuttamien lakisääteisten tarkastukset (määräaikais- ja varmennustarkastukset). Lisäksi nykyään voimme tarjota myös asiakkaille esim. muuntamoiden käytönjohtajan palveluita.
 
Tiimillämme on kokemusta vanhoista ja uudemmista sähköasennuksista. Vanhimmat tutkimamme sähköasennukset, joita on useita, ovat jo noin 70 vuotta vanhoja.
 
Viimeisimpinä eniten kysyttyinä sähköselvitysmuotoina, joita meiltä on kyselty, ovat yleistyneet mm. sähkökeskusten lämpökamerakuvaukset ja sähköautojen latauspisteisiin liittyvät selvitykset sekä erilaiset sähköturvallisuusselvitykset ja mm. aurinkosähköenergiaan liittyvät kyselyt. Uusimpana sähköturvallisuusselvitysprojektina on tilattu noin 130 asuinhuoneiston sähköturvallisuuden ja sähköjohdotusten kunnon selvittäminen.
 
Mikäli tulee mieleen jotain sähköteknisiin ongelmiin tai mahdollisiin kartoitus tai muihin tarpeisiin liittyen, voitte ystävällisesti olla yhteydessä yrityksemme sähköasiantuntijoihin, oli asia sitten pieni tai suuri muistaen, ettei ole tyhmiä kysymyksiä, kun kyse on sähköteknisistä asioista.
 

Sähköasiantuntijamme palveluksessasi:

Juha Honka p. 030 670 5592
Simo Metsä p. 030 670 5595
Tuomas Virtanen p. 030 670 5539
Kimmo Kauko p. 030 670 5596
Juha-Pekka Viitanen p. 030 670 5638
Heikki Grunström p. 030 670 5664
Paavo Pikkarainen p. 030 670 5685

Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@raksystems.fi.

Jaa