030 670 5500

Valtakunnallinen asiakaspalvelu*

Suomalaiset talot 1940-1960 -luvuilla

30.10.2017

Suomalaista asuntokantaa tuhoutui talvisodassa jopa 100 000 asunnon verran ja sodan jälkeen oli asutettavana 400 000 evakkoa. Sodan päätyttyä siirtolaisperheitä oli yli 100 000. Samaan aikaan noin 11 % maamme väestöstä oli asunnottomana.

Jälleenrakentamisen aikaan oli kova pula rakennustarvikkeista ja rakentaminen tehtiin yleensä ilman ammattilaisen apua. Asuntotarpeeseen kehitettiin rintamamiestalot, jotka olivat edullisia ja helppoja rakentaa ilman rakennusalan kokemusta. Jälleenrakentamiskausi kesti aina vuosiin 1956–1958 asti.

 

Huutava asuntopula pakotti luovuuteen

Jälleenrakennusajan alussa tiiliteollisuutta vaivannut suuri energiapula jätti puun ainoaksi mahdolliseksi rakennusmateriaaliksi. 1950-luvulta lähtien alettiin runkomateriaalina käyttää myös tiilimuurausta. Julkisivut olivat taloissa lautaverhottuja tai rapattuja. Rakentamistavasta johtuen ajan kuluessa ongelmia on aiheutunut mm. tuuletuksen puutteesta ja jälkikäteen tehdyistä korjauksista, kuten väärin toteutetusta lisälämmöneristämisestä.

Ratkaisuksi asuntopulaan keksittiin määrämittaisesta sahatavarasta naulaamalla kootun kehikon päälle rakennettu puolitoistakerroksinen, harjakattoinen puinen omakotitalo - rintamamiestalo. Talomallin mullistavin ratkaisu oli talon keskelle rakennettu savupiippu eli sydänmuuri, jonka ympärille sijoitettiin kaikki asuintilat; tupa, makuukamari, sali ja eteinen. Yläkertaan oli sijoitettuna käyttöullakko, jota kovasti yritettiin vuokrata tulojen toivossa.

Taloa lämmitettiin polttamalla puuta keskellä sijaitsevaan sydänmuuriin tukeutuvissa uuneissa ja puuhelloissa. Tätä ratkaisua moni rakentamisen asiantuntija pitää vielä tänäkin päivänä mullistavana keksintönä ja malliesimerkkinä ekologisuudesta.

Energiansäästön ja lasipulan vuoksi ikkunat olivat pieniä. Vallitseva muoto oli matala, lähes neliömäinen kaksijakoinen ikkuna.

Uusi talomalli ei vaatinut perinteisiä kirvesmiehentaitoja eikä erityistyökaluja, vaan ne pystyttiin rakentamaan talkoovoimin. Kaiken kaikkiaan on arvioitu, että Suomeen rakennettiin ainakin 200 000 rintamamiestaloa.

 

Jälleenrakennus toi taloihin mukavuudet

Ennen sota-aikaa rakennetut talot olivat tekniikaltaan ja mukavuuksiltaan kovin karuja.

Vuonna 1940 wc löytyi vain joka 7. asunnosta ja kylpyhuone 6 %:ssa. Helsingissä kylpyhuone yleistyi nopeasti. Vuonna 1950 jo 40 % helsinkiläiskodeista sisälsi lämminvesijohdolla varustetun kylpyhuoneen. Muualla maassa vain 7 % kodeista pääsi nauttimaan omien pesutilojen luksuksesta.

Tyypillistä oli, että kylpyhuoneet olivat niukasti mitoitettuja. Myöhempien asukkaiden on ollut ongelmallista sijoittaa esim. pesukoneita kylpyhuoneisiin tilanpuutteen vuoksi.

Kylpyhuoneita ja saunoja ei rintamamiestaloihin ollut alun perin piirretty, vaan ne oli sijoitettu ulkorakennuksiin. Vesijohto yleistyi hitaasti maaseudulla ja kaupunkien liepeillä.

Sähköt olivat käytössä tuohon aikaan jo 60 %:ssa kodeista.

Suomalaista standardikeittiöitä alettiin suunnitella 1940-luvulla. Jääkaapit alkoivat yleistyä 1950-luvulla, vaikka ensimmäinen jääkaappi oli tullut Suomeen jo vuonna 1928 oli jääkaappi kuitenkin vielä 1950-luvulla kallis hankinta. Maaseudulla kellarit takasivat yleensä elintarvikkeiden viileyden, mutta kaupunkilaisilla oli ongelmia. Kylmällä ilmalla ulko- ja sisäikkunoiden välinen tila toimi jääkaappina. 1950-luvun kerrostaloissa törmää vieläkin ns. viileäkaappeihin.

Vielä vuonna 1950 kuitenkin 90 % maaseudun kotitalouksissa käytetystä vedestä tuli kantamalla.

 

Teollinen massatuotanto

Rakentamisessa siirryttiin 1960-luvulla elementtirakentamiseen, jolloin kerrostalorakentaminen ja teollinen massatuotanto kukoistivat ja aloittivat seuraavan rakennuskantaamme leimaavan näyn kautta maan.

1960-luvun talot rakennettiin yksikerroksisiksi ja ilman kellaria, sillä yhdessä kerroksessa asumista arvostettiin. Talojen ilmettä korostivat matala sokkelikorkeus ja loiva harja- tai pulpettikatto. Taloihin ei myöskään yleensä rakennettu ullakkoa.

Teollinen tuotanto mahdollisti rakennuksiin suuremmat ikkuna-aukotukset sekä uudet julkisivumateriaalit, kuten asbestisementti- ja mineriittilevyt. Talojen julkisivumateriaalina käytettiin yleisesti puhtaaksi muurattua punaista tiiltä. Vasta 1960-luvun lopussa yleistyivät voimakkaat värit ja tummanruskea kuultoväri puuverhouksiin. Teolliset rakennusmateriaalit toivat markkinoille myös mineraalivillan.

 

Muuttuva rakennus- ja talotekniikka

Asumisen tarpeiden kasvaessa esim. keskuslämmitys yleistyi ja avotakat tulivat muotiin. Puulämmityksestä luovuttiin, sillä öljyn hinta oli alhaalla; kuutio polttopuuta maksoi noin 150-200 mk ja 1000 litraa öljyä n. 105 mk. Uutena järjestelmänä markkinoille tuli myös koneellinen poistoilmavaihto, joka on ajan saatossa todettu puutteelliseksi.

Aikakauden talojen perustukset rakennettiin useimmiten maanvaraisen betonilaatan päälle. Kaupungistumisen myötä ns. parhaat rakennuspaikat olivat osin jo täynnä, joten uusia asuinalueita perustettiin mm. vanhoille niityille ja pelloille. Maanvaraisten betonilaattojen myötä rakentamisessa yleistyivät myös ns. puukoolatut lattiarakenteet. Rakenteen yhtenä ongelmana on maaperästä nouseva kosteus ja sisäilman kosteuden tiivistyminen rakenteisiin.

Ajanjakson rakentamisessa on käytetty paljon asbestia sisältäviä rakennusmateriaaleja, mikä nykytietämyksen mukaan on ihmiselle haitallista.

 

 

1950-luvun rintamamiestalossa on rakennettuna jo kellarikerros.

 

Lue myös kirjoitus vuosien 1917-1939 suomalaisista taloista klikkaamalla tästä.

Lue myös kirjoitus 1940-1960 -luvun suomalaisista taloista klikkaamalla tästä.

Lue myös kirjoitus 1970-1980 -luvun suomalaisista taloista klikkaamalla tästä.

Jaa