030 670 5500

Valtakunnallinen asiakaspalvelu*

Korjaussuunnittelu

Lähdettäessä korjaussuunnitteluprojektiin on erityisen tärkeää, että asiantuntijana on taho, joka osaa tunnistaa alkuperäisen rakennuksen rakennustavan ja -materiaalit ja tuntee niihin soveltuvat, nykyaikaiset ja säädösten mukaiset korjaustavat. Asiantuntevalla korjaussuunnittelulla varmistetaan oikeat ja taloudelliset menetelmät, pidennetään kiinteistön elinkaarta sekä mahdollistetaan toimivat ja viihtyisät toimintaympäristöt.

Raksystems Heiskasella on vuosikymmenien kokemus korjaussuunnittelusta. Annamme asiakkaillemme laadukasta suunnittelua sekä parasta mahdollista asiantuntijuutta niin rakennushankkeen suunnittelun kuin toteutuksenkin aikana.

Lue lisää

Asiantuntijamme laativat korjattavan tai vaurioituneen kohteen korjaussuunnitelman esimerkiksi kuntoarvion, -tutkimuksen, kiinteistökäynnin, haastattelujen ja erilaisten dokumenttien perusteella. Kohteen tekninen tai vauriohistoria ja tilanteeseen liittyvät tavoitteet selvitetään nykytilan lisäksi.

Raksystemsillä on kokemusta sekä pienistä taloyhtiöistä että suuremmista julkisrakennuksista. Raksystems Heiskanen on tehnyt saneerauskohteiden rakennesuunnittelua niin toimisto- kuin koulurakennuksiinkin sekä sairaaloihin, hotelleihin ja pysäköintitaloihin.


Korjaussuunnittelun merkitys:

  • urakoitsijoilta saadaan laskelmiin perustuvat, vertailukelpoiset tarjoukset,
  • työn toteuttamiseen saadaan tarvittavat viranomaishyväksynnät,
  • rakenteet toimivat rakennusfysikaalisesti oikein,
  • erilaiset vaurioriskit pienenevät ja
  • mahdolliset asukkaiden sijaisasumis- tai muut järjestelyt pystytään suunnittelemaan etukäteen.

Korjaussuunnittelussa tarjoamme asiakkaillemme kokonaispalvelun, johon sisältyy tarpeen mukaan arkkitehti-, rakenne- ja LVISA -suunnittelu.

Tutustu referenssikohteisiimme

HEKA:n puitesopimuksen piirissä olevat kiinteistöt

Elokuvateatteri Maxim

 

 

 

Kari Toitturi

Insinööritoimisto R J Heiskanen Oy

Osastonjohtaja, suunnittelu, RI.

p. 030 670 5502

 

 

Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi@raksystems.fi

Tarjouspyyntö

Pyydä meiltä kätevästi tarjous tarvitsemaasi palveluun. Pyydä tarjous

Haluatko kuulla lisää?

Raksystemsin 18 toimipisteen valtakunnallinen asiantuntijaverkosto auttaa mielellään. 

Ota yhteyttä