030 670 5500

Valtakunnallinen asiakaspalvelu*

Sisäilmaongelmiin kokonaisvaltaista selvitystä

Sisäilma-asioissa tulee keskittyä kokonaisuuksiin - kuitenkaan yksityiskohtia unohtamatta. Kokonaisvaltaisella tarkastelulla varmistetaan laadukas suunnittelu ja tutkimus. Sisäilmaongelma poistetaan harvoin vain yhden asiantuntijan avulla, sillä ongelmien ratkaiseminen vaatii osaamista usealta sektorilta. Raksystemsillä sisäilmaongelmia ratkotaan tiimeissä, joihin kuuluvat asiantuntijat sisäilma- ja rakennetutkimuksiin, ilmanvaihtotekninen asiantuntija, korjaussuunnittelija sekä koemme myös, että rakennusfysiikan tuntemuksemme tuo palveluihimme tärkeän lisän.


Raksystemsillä on laajaa kokemusta sisäilmatutkimuksista ja -korjauksista. Teemme sisäilmatutkimuksia mm. kouluissa, päiväkodeissa, julkisissa rakennuksissa, toimistokiinteistöissä, asuinrakennuksissa jne.

 

Sisäilmaseurannalla pitkäaikaista tietoa tutkimuksen pohjaksi

Koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmat rasittavat kuntia ja kaupunkeja yhä enemmän. Raksystemsin sisäilmaseurannalla pyritään hallitsemaan ja ehkäisemään kokonaisvaltaisesti sisäilmaongelmia kohteissa. Sisäilmaseurannan aluksi kiinteistöstä laaditaan asiantuntijoiden toimesta sisäilmatekninen riskianalyysi, jonka perusteella kohteeseen asennetaan etäluettavat seurantamittalaitteet seuraamaan rakenteiden ja sisäilman olosuhteita. Seurattavia määreitä ovat mm. VOC, lämpötila, suhteellinen kosteus sisäilmassa, hiilidioksidi, paine-ero ja rakenteiden kosteus. Seurannalla varmistetaan sujuva sisäilmatutkimusten prosessi, ennaltaehkäistään pitkän ajan kuluessa tapahtuvia vaurioita havaitsemalla vaurioihin johtavat tekijät riittävän ajoissa sekä seurataan seurantamittalaitteiden avulla mahdollisia sisäilman laatuun vaikuttavia olosuhteiden muutoksia kiinteistön eri rakenteissa ja talotekniikassa.


Rakennusterveysasiantuntija (RTA) on koulutettu ja VTT:n sertifioima rakennusten kunnon ja terveellisyyden moniosaaja


VTT-sertifikaatti on osoitus luotettavasta osaajasta. Asiantuntija tutkii rakenteiden yleisen kunnon, mutta yhdistää tähän myös mahdolliset vauriot, sisäilman ja terveyshaitat. RTA pätevöitynyt henkilö pystyy tekemään tutkimuksia kokonaisvaltaisemmin sekä viranomaisohjeistuksen mukaisesti. Asiantuntija toimii varmennettujen menetelmien puitteissa.

Valviran laatimassa asumisterveysasetuksen soveltamisohjeessa on säädetty ulkopuolisen asiantuntijan pätevyysvaatimuksista. Ulkopuolisen asiantuntijan tulee täyttää pätevyys- ja osaamisvaatimukset terveyshaittaa aiheuttavien kemiallisten, fysikaalisten ja biologisten tekijöiden selvittämisessä. Tämän tarkoituksena on varmistaa, että mittaukset, tutkimukset ja selvitykset tehdään sekä näytteet otetaan luotettavasti ja tarkoituksenmukaisin menetelmin. 

 

Henkilösertifioidulta sisäilma-asiantuntijalta (SISA) edellytetään luonnontieteiden, ympäristötieteiden ja ympäristöterveyden alalla suoritettua tutkintoa

Henkilösertifioitu sisäilma-asiantuntija on terveydensuojelulain (763/1994) mukainen ulkopuolinen asiantuntija. Hänellä on monipuolinen mahdollisuus toimia pätevänä asiantuntijana useissa vaativissa sisäilma-alan asiantuntijatehtävissä ja nykyään esim. tarjouspyyntövaiheessa saatetaan edellyttää tekijältä SISA-pätevyyttä. Suomessa tämän pätevyyden omaavia on reilu kymmenen ja niistä neljä työskentelee Raksystemsillä. 

 

Voit lukea lisää sisäilmapalveluistamme näiltä kotisivuiltamme. Mikäli tarvitse lisätietoja, niin olethan yhteydessä!

 

Sisäilmalla on väliä!

 

 

 

 

 

 

Aki Puhka

Johtava asiantuntija; sisäilmakeskus, Rakennusterveysasiantuntija (RTA), Sisäilma-asiantuntija (SISA, VTT).

p. 030 670 5571

 

 

 

 

 

 

 

 

Elina Saukko (äitiyslomalla)

Johtava asiantuntija, sisäilmapalvelut, RI YAMK, Rakennusterveysasiantuntija (RTA), Sisäilma-asiantuntija (SISA, VTT).

p. 030 670 5597

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jari Marttinen

Osastonjohtaja; kuntotutkimukset, DI, PETA.

p. 030 670 5509

 

Tarjouspyyntö

Pyydä meiltä kätevästi tarjous tarvitsemaasi palveluun.

Pyydä tarjous

Haluatko kuulla lisää?

Raksystemsin 18 toimipisteen valtakunnallinen asiantuntijaverkosto auttaa mielellään. 

Ota yhteyttä