Turvallista ja riskitöntä rakentamista ammattilaisen avulla

”Ei olisi uskonut, että näin halvalla saa niin hyvää”

Lasse Lilja toimi Espoon Soukassa sijaitsevassa As Oy Soukanpirtin hallituksessa. Taloyhtiö oli päättänyt tehdä 70-luvulla rakennettuun taloon ikkuna- ja julkisivuremontin. Taloyhtiöllä oli taustalla hyvin ja huonosti menneitä remontteja, joten tällä kertaa taloyhtiö halusi ammattilaisen asialle ja valitsi Raksystemsin vetämään projektia.

”Taloyhtiön asiat ovat käyneet tutuksi As Oy Soukanpirtin hallituksessa. Taloyhtiössä on yksi kuusi kerroksinen talo, jossa on 45 huoneistoa. Taloyhtiö on rakennettu vuonna 1972”, kertoo Lasse Lilja.

Taloyhtiö oli kokenut vuosien varrella remontteja, joista kaikki eivät olleet menneet ihan niin kuin niiden piti mennä. Taloyhtiölle oli tehtävä kuntotutkimus, jonka toteuttajaksi valittiin Suomen suurin kuntotarkastusyhtiö Raksystems.

”Kuntotutkimuksesta saatujen tietojen pohjalta päädyttiin tekemään koko talon vaippa uusiksi. Ikkuna- ja julkisivusaneerauksen yhteydessä taloyhtiössä uusitaan myös poistoilmanvaihtokoneet”, Lasse kertoo.

Hankkeen ohjat Raksystemsille

”Koska taloyhtiö ei koostunut arkkitehdeista, rakennusmestareista ja juristeista, oli valittava ammattilainen hoitamaan hanketta. Oli turvallisempi ja riskittömämpi sijoittaa iso määrä rahaa näin pienellä yhtiöllä tämän kokoiseen remonttiin, kun tiesi, että ammattilaiset ovat asialla. Raksystems toimii projektin vetäjänä ja yhdyshenkilönä”, Lasse kertoo.

Taloyhtiö sai kuulla Raksystemsistä isännöitsijän kautta. Lassen mukaan referenssit vaikuttivat valintaan, sillä Raksystemsin tekemät aikaisemmat projektit vaikuttivat onnistuneilta.

”Ensimmäisenä valitsimme projektin vetäjän. Valitsimme tehtävään Raksystemsin, sillä heidän projektinjohtonsa oli jo aikaisemmin tehnyt monia samanlaisia projekteja.

Myös tieto siitä, että projektin vetäjä on diplomi-insinööritason tekijä, antoi viimeisen vahvistuksen valintaan.

Seuraavana projektin vetäjä kilpailutti suunnittelun, jonka lopulta otimme myös Raksystemsiltä. Valinta oli itsestäänselvyys, sillä yritys oli ollut mukana kaikessa alusta asti ja tunsivat taloyhtiön ennestään”, Lasse perustelee.

Viimeisenä etsittiin urakoitsija. Raksystems kilpailutti urakan rakentajilta.

Tarjouksista valittiin yhdessä parhas. Raksystemsin vastuulla oli huolehtia, että rakentajilta saaduissa tarjouksissa oli huomioitu kaikki korjaushankkeen kannalta tärkeät asiat.

Luotettava yritys

As Oy Soukanpirtin julkisivu- ja ikkunaremontti aloitettiin suunnittelutyöllä. Purkutyöt aloitettiin C-portaasta, siitä siirryttiin B- ja A-portaaseen. Purkutöiden jälkeen ryhdyttiin muuraustöihin ja ikkunoiden vaihtoon. Lopuksi kohteessa suoritettiin vielä asukaskyselyt.

”Raksystemsin kanssa kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan. Projektin vetäjän kyvyllä olla samaan aikaan särmä sekä myös joustava, saatiin tämä suuren kokoluokan hanke ajallaan liikkeelle.

Raksystemsistä on jäänyt hyvä kuva. Olen yleensä tarkka tällaisissa asioissa, mutta tähän mennessä tehtyjen asioiden perusteella voin lämpimästi suositella Raksystemsiä kaikille”, Lasse hymyilee.

Projektissa käytetyt Raksystemsin palvelut:

Hankesuunnittelu

Projektinjohto

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp