Nokian Renkaiden tehtaalle Yhdysvalloissa LEED-sertifikaatti

Tennesseen osavaltiossa Daytonissa sijaitseva Nokian Renkaiden tehtaan tuotantorakennus on saavuttanut LEED v4 Silver-ympäristöluokituksen. Neljä miljoonaa rengasta vuodessa tuottava tehdas avattiin vuosi sitten ja kaupallinen tuotanto alkoi vuoden 2020 tammikuussa. Raksystems GBP:n konsultoimassa projektissa haettiin vahvistusta tehtaan turvallisuuteen ja vastuullisuuteen.

Energia- ja ympäristötehokas tehdas

Tehtaan rakentamisessa on toteutettu lukuisia kestävää kehitystä tukevia ratkaisuja. Raksystems GBP oli mukana konsultoimassa koko projektin ajan ja asiantuntijamme ohjasivat hankkeen suunnittelua sekä toteutusta sertifikaatin tavoitteiden mukaisesti. 135 hehtaarin ja 400 työntekijän tehdaskampus pyrki ympäristöystävällisyyteen muun muassa vähäisillä päästöillä ja energiatehokkuudella. Kestävä kehitys oli ensisijaisena tavoitteena siitä lähtien, kun Daytonin tehdasta alettiin suunnitella.

Kiinteistön rakennusvaiheessa valittiin ympäristöystävällisiä rakennusmateriaaleja ja rakentamisen aikana käytettiin älykästä ja energiaa säästävää rakennusautomaatiota. Pysäköintialueelta löytyy sähköautojen latauspisteitä ja tehtaaseen luotiin tehokkaat veden ja jätteiden hallinta- ja huoltojärjestelmät sekä kattava hulevesien viivytys.

Energiatehokkuuteen on myös satsattu uusiutuvalla energialla. Pysäköintialueelle asennettu kolmen megawatin aurinkopaneelijärjestelmä tuottaa noin 4000 megawattituntia aurinkosähköä vuodessa. Tällä energiamäärällä saadaan katettua esimerkiksi hallintorakennuksen energiatarve sataprosenttisesti ja energiaa jää sen lisäksi vielä tehdasrakennuksen käyttöön. Vertailun vuoksi kyseinen energiamäärä riittäisi kattamaan jopa 300 suomalaisen omakotitalon vuotuisen energiankulutuksen.

”Projekti on ollut erityisen mielenkiintoinen ja haastava, sillä tehdasrakennuksille ei ole globaalisti juuri haettu ympäristösertifikaatteja johtuen mm. niiden intensiivisestä energiankäytöstä. Lisäksi tämä on ollut meille ensimmäinen hanke Pohjois-Amerikassa tuoden meille valtavasti oppia täkäläisestä rakentamiskulttuurista ja -käytännöistä, mikä korostaa entisestään hienon saavutuksen merkitystä”, kertoo Simo Skogberg, Raksystems GBP:n johtava asiantuntija.

Satsausta työntekijöiden hyvinvointiin

Työntekijöiden hyvinvointiin ja turvallisuuteen haluttiin myös panostaa tehtaan rakennuksen yhteydessä. Tehtaan eteen on asennettu viheralueita yli kahden hehtaarin edestä. Näiden puiden, kasvien ja lammen tavoitteena oli luoda viihtyisä paikka viettää aikaa, esimerkiksi kollegoiden kanssa. 

Myös hallintorakennukselle haetaan LEEDv4 Gold-sertifikaattia ja rakennus on suunniteltu ja rakennettu sertifikaatin vaatimusten mukaan. Hallintorakennuksessa on erilaisia työntekijöiden hyvinvointia edistäviä mukavuuksia. Rakennukseen on tehty muun muassa monipuolisia toimisto- ja kokoustiloja, kuntoilualue, lastenhoitohuone, ruokala ja sauna. Rakennuksesta löytyy paljon avoimia työskentelyalueita, joilla pyritään ruokkimaan yrityksen yhteistyökulttuuria ja sään salliessa työt voi hoitaa myös ulkona uudella piha-alueella.

”Nokian Renkaiden kanssa on ollut hienoa tehdä yhteistyötä. Arvostamme erityisesti heidän sitoutumistaan korkeisiin vastuullisuus-, energia- ja ympäristötavoitteisiin, jotka on nyt Daytonin tehtaan osalta varmistettu LEED-sertifikaatilla”, kertoo Skogberg.

”Tavoitteenamme Nokian Renkailla on hallita tuotteidemme ympäristövaikutuksia koko niiden elinkaaren ajan. Haluamme olla kansainvälinen kestävän kehityksen johtaja, joten LEED-sertifikaatti ja sen saaminen tiloillemme on tämän filosofian mukaista”, jatkaa David Korda, Nokian Renkaiden rakennuspäällikkö.

LEED-sertifikaatti vahvistaa kiinteistöjen ympäristöystävällisyyttä

LEED-ympäristösertifiointijärjestelmä (Leadership in Energy and Environmental Design) on U.S. Green Building Councilin (USGBC) kehittämä ja ylläpitämä rakennusten suunnittelun, rakentamisen, käytön ja ylläpidon sertifiointi. Tässä maailman yleisimmässä sertifiointijärjestelmässä arvioidaan tilojen, rakennusten ja alueiden ympäristöominaisuuksia.

LEED-sertifikaatti todentaa, että rakennus on suunniteltu ja rakennettu tiukkojen ympäristötavoitteiden mukaisesti. Sertifioinnin myötä saadaan työkalut rakennuksen kestävään ylläpitoon ja säästöihin energiankulutuksessa. LEED-sertifioidut rakennukset käyttävät vähemmän energiaa ja vettä, tuottavat vähemmän jätettä, niiden sisäilman laatu on parempi ja ne kuormittavat yhteisönsä ympäristöä vähemmän.

Nokian Renkaiden tehdas saavutti LEED-sertifikaatin
Kuvat: Nokian Renkaat
Nokian Renkaiden tehdas saavutti LEED-sertifikaatin
Kuvat: Nokian Renkaat
Nokian Renkaiden tehdas saavutti LEED-sertifikaatin
Kuvat: Nokian Renkaat
Nokian Renkaiden tehdas saavutti LEED-sertifikaatin
Kuvat: Nokian Renkaat
Nokian Renkaiden tehdas saavutti LEED-sertifikaatin
Kuvat: Nokian Renkaat

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp