Lattiakaivo

Märkätilojen remontoinnissa tulee olla tarkkana

Märkätilojen veden- ja kosteudeneristeet eivät ole ikuisia. Kosteussulkusivelyillä tehtyjen märkätilojen käyttöikä on noin 15–20 vuotta, joten ennen vuotta 1999 tehdyissä märkätiloissa alkaa olla remontin aika.

Suunnittelun tärkeyttä ei voi märkätilojen rakentamisessa ja remontoimisessa liikaa korostaa.

Vanhemman märkätilan remontin suunnittelussa huomioidaan muitakin asioita kuin pelkkä pintojen uusiminen, kuten esimerkiksi mahdolliset tilamuutokset, ilmanvaihto, putkien uusiminen, rakenteiden kuivaustarve ja mahdollisten haitta-aineiden kartoittaminen ennen purkutöitä.

Mikäli tilan käyttötarkoitusta muutetaan esimerkiksi laajentamalla pesuhuonetta tai vesi- ja viemäripisteiden paikkoja siirretään, työlle vaaditaan yleensä toimenpidelupa ja joissain tapauksissa jopa rakennuslupa. Asia on syytä selvittää rakennusvalvonnasta heti suunnittelun alkuvaiheessa.

Remontti kannattaa tehdä yhtä aikaa koko tilaan. Sekä lattiat että seinät korjataan samalla kertaa, jotta vedeneristys saadaan yhtenäisiksi. Tärkeää on myös, että vanhojen pinnoitteiden päälle ei asennettaisi uusia pinnoitteita – oli kyseessä sitten laatta, muovimatto tai muovitapetti.

Märkätilojen purkuvaiheessa löytyy mahdolliset ongelmat

Kun ammattitaitoinen urakoitsija on löytynyt, aloitetaan purkutyöt. Niissä pitää huomioida pölyn leviämisen estäminen muihin asuintiloihin osastoimalla ja alipaineistamalla remontoivat tilat tai alue. Tästä on hyvät ohjeet RT-korteissa. Mikäli rakenteissa on haitta-aineita, kuten asbestia tai kreosoottia, tarvitaan haitta-aineiden purkuun pätevöitynyt urakoitsija. Purkutöiden yhteydessä selvitetään rakenteiden kunto. Mikäli pintamateriaalien alla on levy, kannattaa purkaa pinnoitteet levyineen, jotta päästään tarkastamaan runkorakenteiden kunto. Vaurioituneet rakenteet on tässä vaiheessa helppo uusia.

Purkutöiden yhteydessä selvitetään myös rakenteiden kosteus ja arvioidaan mahdollinen kuivatustarve. Mahdollisesti kastuneet puurakenteet on järkevintä uusia, mutta kiviainesrakenteista kosteus kuivataan koneellisesti.

Rakenteiden kosteuden tai kosteusvaurioiden syy pitää selvittää. Välttämättä kosteuden tai vaurion aiheuttaja ei ole rakenteisiin päässyt suihkuvesi, vaan esimerkiksi maanvastaisissa rakenteissa ulkopuolelta tuleva maakosteus. Mikäli tällaisessa tapauksessa uusitaan pelkästään märkätilan vedeneristeet ja pinnoitteet, rakenne voi vaurioitua nopeasti uudestaan.

Rakenteen kuivaksi saaminen voi siis vaatia ensin ulkopuolisen maakosteuden saamista hallintaan, mikä käytännössä tarkoittaa rakennuksen vierustojen auki kaivamista, salaojituksen korjaamista ja maanvastaisten rakenteiden vedeneristeiden uusimista. Tällainen tilanne voi olla edessä muun muassa rintamamiestyyppisessä 1950-luvun talossa, jos ulkopuolen maakosteuden hallinnalle ei ole tehty mitään korjauksia rakennuksen valmistumisen jälkeen.

Myös mahdollinen putkivuodon mahdollisuus kannattaa selvittää. Ikääntyneet putket on remontin yhteydessä järkevää uusia.

Huolehdi märkätilojen lattioiden kallistuksista!

Ennen uusien vedeneristeiden ja pintamateriaalien asennusta levytykset tehdään uudestaan. Vaihtoehtoja löytyy tänä päivänä paljon. Markkinoilla on tarjolla myös erittäin käyttökelpoisia niin sanottuja märkätilalevyjä, joiden ideana on, että levy toimii vedeneristeenä. Valmista laatoitettavaa pintaa syntyy näillä tuotteilla helposti ja nopeasti.

Kiviainesrakenteisissa seinissä seinäpinnat tasoitetaan ja tarvittaessa oikaistaan märkätiloihin tarkoitetuilla tasoitteilla. Pohjien teon tärkein vaihe on lattian kallistuksen tarkastaminen ja tarvittaessa korjaaminen. Tänä päivänä minimivaatimus on 1:100, eli sentti metrin matkalla.

Valitettavasti jatkuvasti tulee vastaan tilanteita, joissa riidan aiheena on puutteellinen kallistus, jopa uusissa ja vasta remontoiduissa märkätiloissa. Sellainenkin tapaus sattui, että kaadot toimivat ennen remonttia, mutta remontin jälkeen vesi jäi seisomaan lattialle ja ohjautui jopa kuivan tilan puolelle; oven kynnykselle ei ollut tehty RT-kortin ohjeen mukaista vedeneristeen nostoa.

Mikäli lattiassa on käyttöikänsä päässä oleva kupari- tai teräsputkilla toteutettu vesikiertoinen lattialämmitys, putkisto on syytä uusia remontin yhteydessä, koska sen vuotoriski kasvaa koko ajan.

Teetä vedeneristykset ammattilaisella

Nykyvaatimukset ovat märkätilojen vedeneristeissä olleet vuodesta 1999 lähtien RakMK/C2-määräysten tultua voimaan. Sitä ennen märkätiloissa käytettiin eristeenä pääasiassa kosteussulkusivelyjä. Tämän vuoden alussa astui voimaan ympäristöministeriön asetus rakennusten kosteusteknisestä toimivuudesta, ja sen mukaan märkätiloissa tulee olla yhtenäinen vedeneristys.

Vedeneristäminen kannattaa jättää ammattilaisen tehtäväksi. Vedeneristäjältä on hyvä vaatia VTT:n myöntämää sertifikaattia.

Tyypillisiä virheitä vedeneristämisessä ovat muun muassa, että tekijä ei tunne tuotteen asennusohjeita, vedeneristyskalvo on liian ohut, lattiakaivon liittymää ei ole tehty oikein tai kynnyskorotus kuivaan tilaan päin on puutteellinen. Kaikki nämä virheet voi vältettää huolellisella työn valvonnalla, jossa valitettavasti moni pyrkii säästämään.

Vedeneristyskalvon paksuus on luotettavasti todennettavissa vain ottamalla valmiista vedeneristeestä koepala, mittaamalla sen niin kutsuttu kuivakalvopaksuus ja vertaamalla sitä vedeneristevalmistajan vaatimuksiin. Mikäli kalvopaksuus on liian ohut, vedeneriste ei välttämättä pidä vettä yhtä hyvin kuin vaatimusten mukaisella kalvopaksuudella.

Kalvopaksuudet vaihtelevat vedeneristetoimittajan mukaan 0,4:n ja 1,0 millimetrin välillä, eli eroa on mahdotonta todeta silmin ilman asianmukaisia mittalaitteita.

Huolehdi siistin lopputuloksen lisäksi myös dokumentaatiosta

Laatoitustyön ja saumausten viimeistelyyn kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Laatukriteeristö työlle löytyy muun muassa SisäRYL 2013 -kirjasta, joka määrittelee hyvän rakennustavan.

Valmis pinta näkyy jokaiselle tilan käyttäjälle, oli sitten kysymyksessä rakennusalan ammattilainen tai maallikko. Siistiä viimeistelyä arvostavat myös ostajaehdokkaat, jos kohteen haluaa joskus myydä.

Myös tarkka valvontadokumentaatio helpottaa kohteen myyntiä. Remontissa kannattaa siis satsata ammattitaitoiseen suunnitteluun ja valvontaan.

Alkuperäinen teksti julkaistu Matti Kaijomaan nimissä täällä.

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp