Säännöllinen katon huolto pidentää kattosi elinikää huomattavasti.

Näin pidennät kattosi elinikää

Kesän saapuessa myös katon huolto tulee ajankohtaiseksi. Katto on yksi kodin tärkeimmistä osista, sillä se suojaa kotia säältä ja kosteudelta yhdessä julkisivun kanssa. Mikäli katto vuotaa, kaikki sen alla on vaarassa. Jos katosta ei muista pitää huolta, voi pelkän katteen uusimisen sijaan edessä olla mittava vesikatto- ja yläpohjarakenteita koskeva remontti.

Säännöllisillä huolto- ja kunnossapitotöillä saadaan jatkettua katon elinkaarta, mutta niiden avulla säästetään myös rahaa. Kokosimme vinkit eri kattomateriaalien hoitoon, joiden avulla pystyt pidentämään kattosi elinkaarta.

Peltikattojen huoltomaalaus

Maalatuissa peltikatoissa katteen ikää voidaan jatkaa säännöllisillä huoltomaalauksilla.  Huoltomaalauksia suositellaan tehtävän noin 15 vuoden välein, auringon puolta voi tarvittaessa maalata useamminkin.

Jotta huoltomaalaus onnistuu, tulee vanha maalipinta puhdistaa huolellisesti. Mahdolliset ruostumaan päässeet kohdat tulee myös ruostesuojata ennen maalaamista. Noudata tarkasti maalivalmistajan työohjeita, jotta huolto onnistuu varmemmin.

Profiilipeltikatteissa on yleensä muovipinnoite. Käytännössä tämänkaltainen katto on suhteellisen huoltovapaa. Muista kuitenkin tarkkailla säännöllisesti muovipinnoitteen kuntoa.

Tyypillisesti pinnoite pyrkii ensimmäisenä irtomaan räystäiltä ja sisäjiireistä, joissa peltiä on asennusvaiheessa leikattu. Paikkaa irtoamaan pyrkivä pinnoite ajoissa, niin vältyt suuremmilta vahingoilta. Peltikattojen tekninen käyttöikä normaalirasituksessa on 40-60 vuotta.

Maalatuissa peltikatoissa katteen ikää voidaan jatkaa säännöllisillä huoltomaalauksilla.

Tiilikattojen tiilien vaihtaminen

Lumisten talvien jälkeen tiilikatoissa joudutaan tyypillisesti vaihtamaan muutamia tiiliä. Tämän vuoksi on hyvä jo rakentamisvaiheessa jättää varatiiliä reilusti ja säästää ne. Mikäli tiiliä rikkoontuu normaalia enemmän, esimerkiksi sisäjiirien ja lumiesteiden kohdalta, voi syynä olla asennusvirhe alkuperäisessä asennuksessa.

Tällöin on syytä tarkastuttaa asia kattoasiantuntijalla. Mikäli rikkoontuneita tiiliä ei vaihdeta, on katon vedenpitävyys aluskatteen varassa. Tällöin riski veden pääsemisestä yläpohjarakenteisiin ja jopa sisätiloihin lisääntyy merkittävästi.

Tiilikatteen pinta kannattaa myös pitää puhtaana. Ilman epäpuhtaudet ja roskat antavat hyvän kasvualustan sammaleelle, joka alkaa ajan myötä rapauttaa tiilen pintaa ja lyhentää katteen teknistä käyttöikää. Hyvin huollettuna tiilikaton käyttöikä voi olla jopa 50 vuotta.

Kuitusementtikatteisiin pätee lähes samat huolto-ohjeet kuin tiilikatteisiin. Talven jäljiltä levyjä voi olla haljennut, jolloin ne on syytä vaihtaa. Erityisesti vuosina 1989-1990 valmistetuissa ensimmäisissä asbestittomissa katteissa on huomattu halkeilua ja pinnoitteen irtoamista tavallista enemmän.

Tiilikatoissa joudutaan tyypillisesti vaihtamaan muutamia tiiliä.

Bitumikattojen tiiveyden tarkistaminen

Bitumikermikatteissa on syytä tarkkailla läpivientien ja kattokaivojen tiiveyttä säännöllisesti. Katemateriaali tulee teknisen käyttöikänsä päähän 20-40 vuoden iässä ja se kaipaa huoltoa vähintään kymmenen vuoden välein.

Mikäli pudotat lumia bitumikermikatteen päältä, varo rikkomasta katetta lapiolla. Petkelettä tai rautakankea ei saa käyttää missään nimessä mahdollisen jään poistamiseen. Sama ohje koskee kaikkia katemateriaaleja.

Jos kattokaivot pyrkivät tasakatolla talvisin jäätymään, kannattaa harkita sulanapitolämmityskaapeloinnin asentamista. Myös bitumikermikatteiden pinta on suositeltavaa pitää puhtaana, jotta kate ei sammaloidu.

Bitumikermikatteita on helppo korjata paikallisesti hitsaamalla uutta kermiä vanhan päälle. Työ kannattaa teettää ammattitaitoisella bitumieristäjällä. Työhön vaaditaan tulityölupa ja -kortti.

Olipa katemateriaali mikä tahansa, on sekä vesikatto että yläpohjatila syytä tarkastaa keväällä ja syksyllä. Kiinnitä erityistä huomiota läpivienteihin ja mahdollisiin jiireihin sekä muihin katon epäjatkuvuuskohtiin. Muista työturvallisuus aina vesikatolla liikuttaessa. Lisää ohjeita katon huoltoon löydät täältä.

Bitumikermikatteissa on syytä tarkkailla läpivientien ja kattokaivojen tiiveyttä säännöllisesti.

Lue alkuperäinen tekstimme Suomela.fi-sivustolla.

 

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp