Tapio Piitulainen

Kuntotarkastuksien konkari – 20 vuotta Raksystemsillä

Tapio Piitulainen aloitti työt Raksystemsillä 2.8.1999. Kaksikymmentä vuotta raksilaisena on sujunut pääsääntöisesti kuntotarkastuksien puolella. 2000-luvun alusta lähtien Tapio on kouluttanut taloon tulleet kuntotarkastajat toimimaan yhteisten toimintamallien mukaisesti. Kaikille aloittaville tarkastajille annetaan samat lähtökohdat toimia ja tukea työkavereilta saa aina.

Koulutukseltani olen rakennusinsinööri ja taustalta löytyy kokemusta niin kirvesmiehen kuin timpurin töistä sekä muuraus- ja valuhommista. Ennen Joensuun Wärtsilän teknilliseen oppilaitokseen menoa, ehdin olla rakennustöissä kymmenisen vuotta.

20 vuoden aikana kuntotarkastuksien tekeminen on kehittynyt. Vuosituhannen vaihteessa tarkastukset olivat hyvin pintapuolisia, eikä rakenteita rikottu perusteellisempia tutkimuksia varten. Nykyään tekniikkaa ja karttunutta tietoa hyödynnetään tekemisessä paljon, rakenteita tutkitaan tarkemmin ja tietoisuus riskirakenteista kehittyy koko ajan. Työnteko ei ole enää niin paikka riippuvaista, raporttien kirjoittaminen hoituu vaikkapa kotitoimistolta käsin.

Suomessa 2002 kuntotarkastuksien tekemistä täsmennettiin ja 2007 julkistettiin nykypäivänäkin vaikuttavat ohjeistukset. Vuonna 2004 me Raksystemsillä hankimme työkalut perusteellisempien kuntotarkastuksien tekoon. Teimme rakenteiden avauksia ja tutkimme pintaa syvemmältä, ennen kuin yleinen ohjeistus niiden osalta pantiin käytäntöön.

Itse asiassa Raksystemsin silloiset toimintamallit ja suositukset ovat olleet perustana valtakunnallisten ohjeistuksien laatimiselle. Olemme olleet mukana kehittämässä asuntokaupan kuntotarkastuksen yhteistä toimintamallia eli YTM:ää, yhteistyössä muun muassa ympäristöministeriön ja Kuluttajaviraston kanssa.

Edelläkävijän rooli 2000-luvun alkupuolella oli haastava ja tekemistä piti perustella paljonkin, nykyään tekemisen perusteet ymmärretään paremmin niin kiinteistövälittäjän kuin asukkaan näkökulmasta. Mielestäni laki kuntotarkastustoiminnan tasalaatuistamiseksi olisi paikallaan, samalla myös riitatilanteiden määrä vähenisi.

Kuntotarkastuksien tekeminen vaatii asiakaslähtöisyyttä ja aitoa kiinnostusta alaa kohtaan. Kodin myynnin taustalla saattaa olla isokin elämän muutos, positiivinen tai negatiivinen, jolloin on erityisen tärkeää osata kohdata asiakas tilanteen vaatimalla tavalla.

Mikäli tulevaisuus kuntotarkastajan saappaissa kiinnostaa, vaatii ura kiinteistöjen kuntotarkastuksien parissa luonteen lujuutta, aitoa kiinnostusta rakenteita kohtaan sekä empatiakykyä. Kuntotarkastajan työ on itsenäistä: suunnittelet itse kalenterisi ja joskus päivät vierähtävät asiakaskäynneillä työkavereita näkemättä. Vastuuntuntoisuus on hyvä piirre, sillä kuntotarkastaja vastaa tekemästään tarkastuksesta kuluttajalle kuluttajasuojalain 8 § mukaisesti.

Parasta Raksystemsillä on vapaus oman työajan käytön suhteen, toki samalla se vaatii itsekuria ja vastuuntuntoisuutta. Koen myös hyvän työporukan tärkeäksi: apua tai kollegan näkemystä asiaan voi aina pyytää.

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp